Saippuakuplia

Minä jännitin eilen niin, etten saanut unta. Yöllä heräsin monta kertaa. Stressasin tämän aamuista näytteenottoa. Viimeksi syksyllä sain vaivoin pidettyä Willan mielenkiinnon muualla, jotta näyte saatiin otettua ilman suurempaa katastrofia. Tuolloin laskimme näytteenottopöydällä olevia koeputkia, ihmettelimme seinillä olevia kuvia ja katosta roikkuvia pehmoleluja. Se oli siinä ja siinä, pieni itku pääsi, mutta suht helpolla kuitenkin.
Ajattelin, että tällä kertaa luvassa on varmasti isompi tappelu, Willalla on vielä hyvässä muistissa viimeiset lääkärikerrat; milloin on pistetty ja milloin joutunut riisumaan vaatteensa puoli väkisin. Ilmoitti jo maanantai-iltana, ettei halua lääkäriin.
Sama asia tuli esille aamulla ja automatkalla. Ja odotushuoneessa. Sydän tykyttäen yritin ohjata neljävuotiaan näytteenottohuoneeseen.
Willa katseli hoitajaa epäillen, sama hoitaja kun on ottanut Willalta jokaikisen näytteen ja prick-testin tämän neljän vuoden aikana.
Lopulta isuuduin poika sylissäni näytteenottotuoliin ja yritin houkutella laskemaan niitä koeputkia ja katselemaan kuvia ja pehmoleluja. Hoitaja yritti houkutella vasenta kättä esiin oikeasta kainalosta. Willa ilmoitti kovaäänisesti, ettei halua.
Hoitaja ilmoitti hakevansa apuvoimia. Tuli kohta osastonsihteeri perässään takaisin.
"Nyt puhalletaan saippuakuplia!" ilmoitti sihteeri ja asettui saippuakuplapullon kanssa Willan eteen niin, että poika saattoi itse puhaltaa. Ja niin puhallettiin.
Willa ei edes tajunnut ensimmäistä pistosta, siitä ei saatu tarpeeksi verta, joten piti pistää toisen kerran. Käsi värähti ja poika vilkaisi sormeaan, mutta katse siirtyi taas nopeasti saippuakupliin.
Ja niin siitä pikkuisesta sormesta puristettiin näytteet kahteen eri putkeen pojan kiinnittämättä asiaan sen enempää huomiota. Kuplia leijaili pitkin huonetta ja Willa hihkui riemuissaan saadessaan rikkoa niitä.

Olin tuon käynnin jälkeen niin helpottunut, että unohdin tyystin kysyä, koska saadaan jotain vastauksia. Ehkä sitten ensi viikolla.
Päiväkotiin jätin todella ylpeän pojan, innoissan esitteli "Olet rohkea"-rintamerkkiään ja sormessa olevaa cars-laastaria kavereilleen. Tästä kerrasta jäi ainakin paremmat muistot, toivottavasti ne korvaavat osan vanhoista, eikä tästä kehittyisi suurempaa lääkäripelkoa.

Huonosti nukuttu yö vaati kuitenkin veronsa, iltapäivällä lapsia hakiessani väsähdin täysin ja olenkin maannut sohvalla suurimman osan illasta miehen leikittäessä lapsia. Huomenna sitten paremmalla energialla :)
Voikaahan hyvin!