Ei kahta ilman kolmatta. Ja neljättä. Ja viidettä.

Minähän kirjoitin syyskuussa pitkän tekstin Willan allergioista. Willallahan on näiden lisäksi astma ja atooppinen iho. Näistä kaikista eniten päänvaivaa aiheuttaa tuo iho. Ihoa pitää rasvata monta montamonta kertaa päivässä pehmittävillä voiteilla ja tämän lisäksi käytämme kortisonirasvaa kuureina.
No, syy tähän kirjoitukseen on juurikin tuossa ihossa.
Tänne muutettuamme saimme oikein kunnon ryöpäytyksen punkkien muodossa. Mies on noihin tottunut, asunut täällä melkein koko ikänsä, itse sain viime kesänä elämäni toisen punkin pureman. Miehestä nypittiin nyt parissa viikossa yli kymmenen ja Elisaltakin viitisen kappaletta. Willalta yksi.
Reilun viikon kuluttua tuosta puremasta, nousi Willan takareiteen punertava rengasmainen ihottuma. No, tässä vaiheessa ei oltu enää ihan varmoja, missä Willalla se punkki oli, kun niitä oli nypitty jokaiselta, vähän joka paikasta. Käytiin kuitenkin lääkärissä näytillä.
Lääkäri totesi kyseessä olevan ihottuman, samanlaista röpelöä oli toisessa takareidessä, mutta vaaleampana. Kysyin, että eikö sitä voisi testata, niin ei kuulemma kannata, ei se ole borrelioosia. Tämä selvä.

Lokakuussa Willan iholle nousi rengasmaisia läiskiä ympäri koko kroppaa, käsivarsiin ja jalkoihin. Käytiin taas lääkärissä, kerroin punkin puremasta ja borrelioosi epäilystämme. Ei, ei tämä ole borrelioosia! Tämä on ihottumaa!
Istuin siinä suu auki ja totesin, ettei tämä ole ihottumaa.
Juu, on tämä ihottumaa ja pojan iho on tosi huonolla hoidolla, tosi huonossa kunnossa. Väläytteli, että näin huonolla hoidolla vielä tulehtuu ja tulee sieni-infektioita.
Mutta ihohan oli tosi hyvänä juuri tuolloin! Olimme aloittaneet taas kortisonikuurin vajaa viikkoa aiemmin ja pahimmat kohdat olivat pehminneet ja poika lakannut taas raapimasta itseään verille. Kerroin tästäkin lääkärille ja totesin taas, että tämä ei ole ihottumaa. Me olemme pojan ihottumia katselleet kohta neljä vuotta, me kyllä näemme ja tiedämme, että tämä ei ole ihottumaa.
Mutta, eiväthän vanhemmat nyt voi tällaisista asioista mitään tietää. Diagnoosina taas ihottuma ja määräys viikon kestävälle kortisonirasvaukselle vahvimmalla kortisonilla. Kysymykseni borrelioosin tai sieni-infektion testaamisesta kaikui kuuroille korville. Kotiuduttuani olin niin täynnä kiukkua. Miten voi ihminen tehdä tuollaisia oletuksia ensimmäisen tapaamisen perusteella, kun ei edes suostunut kuuntelemaan minua, yrittäessäni kertoa miten asiat oikeasti ovat.
No, läikät kyllä kohta siitä häivisivät, itse emme vieläkään uskoneet tuohon ihottuma-diagnoosiin, aloimme jo epäillä sitä sieni-infektiota.

 Välistä läikät palasivat vaaleina ja hävisivät taas. Tapaninpäivänä läikät ilmestyivät taas todella vahvoina ja mies sai tarpeekseen ja lähti taas kohti terveyskeskusta.
Siellä homma meni suurinpiirtein samalla tavalla kuin omalla vierailullani lokakuussa, mutta mies sai pidettyä puolensa ja lääkäri kirjoitti shampoota sieni-infektioon, jolla piti pestä koko kroppa kahdesti viikossa ja antaa vaikuttaa 15 minuuttia. Saimme myös lähetteen lastenlääkärillemme.
No, tapaninpäivän iltana me lähdimme Suomeen ja siellä läikät vain vahvistuivat ja niitä tuli lisää. Willan mentyä nukkumaan, puhuttiin, että pitää ottaa seuraavana päivänä kunnon kuvat läikistä.
No, seuraavana päivänä läikät olivat taas kadonneet tyystin.

Kuvat marraskuulta.

Tänään oli tuo aika lastenlääkärille. Koska läiskiä ei juuri nyt ole näkyvissä, näytin puhelimestani kuvat jotka otin marraskuussa ja kerroin sieni-infektioepäilystä. Ensimmäisen kuvan nähtyään, totesi sen näyttävän nokkosihottumalta, toisen kuvan jälkeen totesi, että vahvasti vaikuttaisi borrelioosilta. Kerroimme punkin puremasta ja alkuperäisistä epäilyksistämme. Ja siitä, että läikät katoavat ja tulevat suurempina takaisin.
Kyseinen lääkäri on hoitanut Willaa ihan vauvasta saakka ja uskoi kun sanoimme, ettei tämä ole ihottumaa. Totesi vielä, että kyllä vanhemmat nämä asiat yleensä paremmin tietävät kuin joku random terveyskeskuslääkäri.
Alustavana diagnoosina siis borrelioosi ja hoitona 10 päivän antibioottikuuri. Tiistaina menemme otattamaan verikokeet vasta-aine-näytettä varten.
Sanomattakin on selvää, että aion tehdä asiasta ilmoituksen. Ja me kun luulimme, ettei tällaista tapahdu yksityisellä puolella. Itse kun tappelin muutama vuosi sitten rauta-arvojeni testaamisesta kunnallisella puolella, syntyi päätös siirtää kaikki terveyspalvelumme, neuvolaa myöten, ykstyiselle. Tähän saakka asiat ovat sujuneet siellä hyvin ja toivottavasti ilmoituksen teko auttaa tilannetta jatkossa.

Otimme samalla puheeksi Willan puheenkehityksen. Miehen, jo pitkään jatkunut, epäilys puheen viivästymisestä sai lääkärin laittamaan lähetteen puheterapiaan. Itsehän olen vähän sellainen "Odotetaan ja katsellaan, sehän on vain ihan pientä, kyllä se siitä"-tyyppiä. Samoin on tämän puheen kanssa. Ajattelin, että vertaamme vain Elisaan, joka aloitti puheen, selkeän sellaisen, todella aikaisin. Mies huolestuu todella herkästi, kun kyse on jostain lapsiin liittyvästä. Huolestuu on ehkä jopa laimea ilmaisu, panikoituu sopisi paremmin. (Olisitte nähneet hänet kun Elisalle nousi ensimmäinen kuume reilu vuoden ikäisenä ;)
Mutta, nyt, kun olemme tavanneet Willan kanssa samanikäisiä, piti minunkin myöntää, että puheessa on selkeää viivästymistä. Muistan kuitenkin lukeneeni, että yleensä kaksikielisyys hidastaa puheenkehitystä. Lääkäri totesi, että hänen kokemuksensa mukaan kaksikielisyys päinvastoin nopeuttaa ja selkeyttää lapsen puhetta.
Mutta jos viivästymistä onkin, on se todella pientä, enkä itse ole vielä edes huolissani asiasta. Kun otin asian puheeksi päiväkodissa, eivät olleet edes huomanneet/ ajatelleet asiaa, mutta lupasivat nyt kiinnittää enemmän huomiota ja kirjoittaa havaintonsa ylös. On helpompi esitellä asia puheterapeutille, kun on jotain konkreettista. Huomasimme tänään, että lääkärin kysyessä tarkennuksia, oli tosi vaikea luetella, miten viive mielestämme ilmenee. No, miehen hermojen ja yöunien kannalta on kuitenkin hyvä, että käymme puheterapeutin arvioitavana :)

Tällaista tänään, voikaahan hyvin!
/Suvi