Hiljaista on.

Tämä blogi tuntuu nyt kokonaan hiljentyneen arjen alettua. Pahoittelut siitä, josko tämä tästä syksyn mittaan taas tasoittuisi.

Oma kaksiviikkoinen lomani piti sisällään Elisan kaksien syntymäpäiväjuhlien järjestämistä ja vanhempieni ja toisen pikkusiskoni vierailun. Äitini kanssa puuhattiin puutarhassa, isäni laittoi sillä aikaa sisällä kuntoon sähköjä. Yläkerran aulassa kun ei ollut kuin yksi pistorasia, lasten vaatehuoneesta puuttui sähköt kokonaan ja lasten vessaan tarvitsimme myös pistorasian hammasharjojen lataamista varten.
Tämän jälkeen alkoikin koulu oikein rivakalla tahdilla ja tuo tahti jatkuu edelleen. Syksy toi lukujärjestykseen lempiaineitani; psykologiaa ja psykiatriaa. Olenkin noita kirjoja lueskellut iltaisin ihan huvikseni :)
Tähän kaiken päälle sain vielä yhden poskiontelontulehdus-diagnoosin, antibiootit ja vahvemmat särkylääkkeet. Eilen oli ensimmäinen päivä piiiiitkään aikaan kun päätä ei särkenyt ollenkaan. Koko porukka ollaan oltu enemmän tai vähemmän nuhaisia, tällä kertaa taisivat lapset säästyä kaikkein vähimmällä.

Remonttirintamalle kuuluu hyvää. Olohuone on täysin valmis tämän osalta, huonekaluja ja tekstiilejä vielä vaan kaipaillaan. Olen etsinyt etsimästä päästyäni olohuoneeseen mattoa, mutta valkoisen, ISON maton löytyminen alle 500 eurolla on osoittautunut mahdottomuudeksi. Verhot ja verhotangot ovat myös edelleen hakusessa (niitä ei ole vielä missään huoneessa) ja sohvapöytä. Tv-taso etsintäni taisi vihdoin päättyä, ensi viikolla on luvassa reissu Ikeaan mahdollista ehdokasta katsastamaan.

Olohuoneen valmistuttua aloitimme alakerran ison vaatehuoneen tuunauksen. Sieltä on nyt revitty pois vanhaa tapettia monen kerroksen edestä ja seuraavaksi on vuorossa seinien hionta ja tasoitus. Tämän jälkeen seinät tapetoidaan remonttitapetilla ja maalataan, luultavasti valkoiseksi. Yhdelle seinälle tulee vaatekaappeja, toiselle mietin itselleni meikkipöytää peileineen, valoineen kaikkineen.

Olen saanut kuulla jonkun verran kritiikkiä valkoisista valinnoistani. Varsinkin mies ja miehen isä vinoilevat harva se kerta, kun kysyvät, että minkä väriseksi tämä ja tämä nyt sitten maalataan. He eivät kuitenkaan osaa hahmottaa tätä taloa kokonaisuutena, omassa ympäristössään, vuoden ympäri. En halua maalata seinää harmaaksi kesällä ja todeta sitten keskitalvella, että huoneesta tulee aivan liian pimeä ja synkkä. Haluan ensin nähdä, mitä talvi ja pimeys saavat aikaan, totutella tilaan, ennen kuin lähden tekemään jotain radikaalimpaa.
Sama asia on sisustushankintojen kanssa. Vaikka nyt olisikin se 'lupa' hankkia kaikkea pientä ja isoakin, en ole uskaltanut. Yhtäkkiä olen todella epävarma kaikkien valintojen kanssa. Haluan, että hankkimani esineet ovat täydellisiä, enkä halua kerätä nurkkiin tavaroita, joista en ehkä vuoden päästä enää pidäkään. Haluan kestävyyttä. Tämä ehkä juontaa juurensa siitä, että olen elämässäni muuttanu nyt 15 kertaa, suurimman osan aikuis-iällä. Tämä oli kaiken toivon mukaan viimeinen.
Tästä syystä en myöskään halua kiirehtiä, tässä on koko loppu elämä aikaa! Meillä on katoissa vielä vanhojen asukkaiden jättämät lamput, varsinkin meidän makuuhuoneemme platfondi on aivan järkyttävä. Mutta, koska minulla ei ole tähän hätään mitään parempaa vaihtoehtoa, saavat ne olla siihen saakka, että Se Oikea löytyy.

Onneksi tässä reilun parin kuukauden aikana jotkut sisustukseen liittyvät asiat ovat selkeytyneetkin. Tiedämme mitä emme halua. Suurimpana noista ehkä tämä alakerran tammi-parketti. Alusta alkaen oli selvää, että tämä tullaan keittiö-rempan yhteydessä tulevaisuudessa vaihtamaan, mutta väri oli hakusessa. Mietin jotain vaaleampaa, valkoistakin. Meidän valkoiseksi maalattu portaikko kuitenkin muutti asian. Noita saisi olla imuroimassa pari-kolme kertaa päivässä, joka ikinen muru ja roska oikein loistaa olemassa olollaan. Listasta vedettiin myös yli tumma lattia, sellaista on yläkerran aulassa ja sen kanssa tuntuu olevan sama homma. En todellakaan ole imuroimassa koko kämppää kahta kertaa päivässä.
Kaksi ääripäätä on siis pois suljettu, pitäisi vain löytää jotain siltäv väliltä. Asia ei todellakaan ole vielä ajankohtainen, mutta kyllähän näitä tulee mietyttä ja suunniteltua.

Myös parkettilattia keittiössä tuntuu kovin työläältä lapsien kanssa. Lapset läikyttävät lattialle kaikenlaista ottaessaan juotavaa tai täyttäessään astiakonetta, eivätkä aina itse edes tajua sitä. Itsekin joudun pyyhkimään lattian tiskikoneen täytön jälkeen. Tuo kyllä varmasti helpottuu kun kaapistot uusitaan, eikä tiskikoneen päällä ole kattoon saakka ulottuvaa kaappia (siinä muuten yksi no no!). Nyt märät astiat joutuu "kierrättämään" lattian kautta, eikä tipoilta voi välttyä.

Sunnitelmia siis löytyy, ideoita on pilvin pimein, vain toteutus ja uskallus puuttuu :)

Hyvää alkavaa viikkoa!

Syysterveisin,

Suvi

P.S. Postauksen kuvat ovat Instagramin random-räpsyjä viime viikoilta.