Hitaasti, mutta varmasti.

Kiirettä on pitänyt, lähinnä itselläni. Päivät ovat täyttyneet työtunneilla ja ne vapaat tunnit ovat menneet puoli horroksessa.
Töiltäni olen myös jäänyt paitsi melkein kaikesta hauskasta muun porukan lomaillessa. Perjantaina mies kävi ostamassa lapsille trampoliinin ja se on ollut ahkerassa käytössä siitä saakka. Itse hypin siellä Elisan kanssa sunnuntaina pitkän tovin, siihen päälle vielä eilinen juoksulenkki ja tänään ovat jalat olleet hyytelöä! Viikonloppuna saatiin vielä keinukin ripustettua terassin katteisiin; nyt on koko leikkipaikka koossa omalla pihalla :)´
Remontti etenee hitaasti, mutta varmasti. Olohuoneen kukkatapetti on saatu peitettyä kipsilevyillä ja pääsemme toivottavasti torstaina maalaushommiin. Tämän jälkeen onkin sitten reilun viikon mittainen remonttitauko, ainakin tässä keskikerroksessa, kun Elisan syntymäpäiviät lähestyvät. Yritän siihen mennessä saada nämä kaksi kerrosta hieman edustavampaan kuntoon.
Remontti on kyllä yllättävän vähän minua häirinnyt. Alkuun pelkäsin, että mitenhän remontin keskellä asuminen mahtaa sujua, miten jaksan katsoa tätä kaaosta päivittäin, mutta enpä ole ehtinyt asiasta stressaamaan. (Oikeastaan kaaos pääsi valloilleen vasta tämän olohuoneen seinän myötä ja tämä on onneksi valmis viikonloppuun mennessä.) Lapset viettävät suurimman osan ajastaan ulkona, Elisaa näkee kotona lähinnä vain ruoka-aikoina, joten siinäkään mielessä remontti ei ole elämäämme häirinnyt. (Ei pitäisi ehkä puhua me-muodossa, kun itse olen kuitenkin viettänyt suurimman osan ajasta töissä ;)

Parastahan tässä meidän uudessa kodissa on sijainti. Tämä sijaitsee 50 metrin päässä siitä viime vuotisesta. Sijainti on mitä täydellisin; kauppaan, fammulle, leikkipuistoon, ala-asteelle ja päiväkotiin on vajaa 500 metriä. Faffalle ja gamle faffalle on vajaa 3 kilometriä, jäähalli jää siihen matkan varrelle.
Miehen paras kaveri asuu kahden talon päässä. Hänellä on Elisaa pari vuotta vanhempi tytär ja tytöistä onkin tullut parhaita kaveruksia.
Viisi kaveripariskuntaamme asuu kilometrin säteellä ja heillä kaikilla on meidän lapsien ikäsiä lapsia. Jos jokin tämän muuton myötä onkin kohentunut, niin se on meidän sosiaalinen elämämme. Harva se päivä on joku käynyt meillä grillamassa tai me ollaan käyty kylässä jossain. Ennen tänne oli 25 km matka, joten varsinkaan arki-iltoina ei tullut lähdettyä oikein mihinkään.
Ja tietysti meri. Se on kivenheiton päässä ja kaksi suorastaan idyllistä, hiekkapohjaista uimarantaa on kilometrin säteellä. Molempia ympäröivät tälle paikalle niin tyypilliset karut kalliot.

Vaikka tämä on jo kuudes vuosi täällä, en edelleenkään voi olla päivittäin ihastelematta näitä maisemia. Ja tuo vesi! Se on ihan älyttömän kirkasta, pohjan näkee monen metrin syvyyteen saakka ja aurinkoisimpina päivinä vesi hohtaa ihan turkoosina.
En ole ehtinyt ulkoiluttamaan kameraani juuri lainkaan, kuvia on tullut napsittua vain puhelimella.
(Sain kyllä kunnian kuvata kahdet kohdallemme osuneet häät, molemmista kuvia tuli tuhannen kappaletta, joten kamera ei ole suinkaan täysin käyttämättä ollut.)

Elisa aloitti uudessa koulussa maanantaina. Varsinainen esiopetus alkaa vasta parin viikon päästä, mutta vapaa-ajankerhossa on nyt ollut kahtena päivänä. Hyvin on mennyt ja tyttö tuntuu viihtyvän. Tuota samaa kouluahan on aikoinaan käynyt niin fammu kuin pappakin ja tutustumiskäynnillä ennen lomaa, oli Elisasta ihan kummallista, että kerhon tädit muistivat kun meidän pappa on ollut ihan pieni. "Ei meidän pappa ole koskaan ollut pieni", tuhahti neiti tietäväinen ;)

Tällaista tänne. Nyt on edessä kahden päivän vapaa, sitten vielä viimeinen rutistus viikonloppuna ja tämä tyttö pitää parin viikon loman!

Aurinkoista viikkoa,

Suvi