Kuinkas sitten kävikään...

Olen todella hitaasti lämpiävää sorttia, mitä tulee uutuuksiin niin vaate- kuin sisustusrintamallakin. Kun pillifarkut tekivät tuloaan mietin, että tuollaisia ei tule koskaan löytymään omasta vaatekaapistani. Aivan tajuttoman hirvittiävät housut!
Kuinkas sitten kävikään, tällä hetkellä omistan viidet farkut joista neljät ovat mallia pilli ja yhdet suoralahkeiset. Viime keväänä vein kierrätykseen viimeisetkin bootcut-farkkuni ja ihmettelin, miten olen voinut sellaisia edes käyttää. Nehän saavat jo valmiiksi lyhyen varteni näyttämään vielä lyhyemmältä ja lenkkarit jalassa tuli jotenkin hiphoppari-fiilis.
Sama oli tennarien kanssa. Alkuun vieroksuin kyseisiä popoja, mutta lopulta lämpenin niillekin.

Nyt olen lämmennyt sisustuksen saralla String-hyllykköön. Kun niitä alkoi ilmestyä blogeihin muutama vuosi sitten ajattelin, että "Hyi, miten se nyt tuollaisen hyllyn?" Mutta kun niitä alkoi näkymään useammassa blogissa, eri tavalla somistettuina, aloin lämmetä. Viimeisen sysäyksen toi kesäinen vierailu Elisan kummien luona; olohuoneessa pocketteja kaksin kappalein. Olin myyty.

Ja ei, en ole vielä sellaista ostanut. Täytyy ensin saada paikalleen kaikki jo valmiina olevat olohuoneen kalusteet, tauluhyllyt ja valokuvakollaasit, ennen kuin päätän, josko se vielä tuntuisi sopivan.
Kaikki odottavat valmiina, kunhan saan päätettyä oikeat kohdat. Taas pähkäilen, että onkohan se hyvä siinä ja millä korkeudella ja ja ja ja. Epävarmuus. Tai ehkä kyseessä on jonkinlainen kunnioitus seinäpintoja kohtaan. Kun on itse ollut mukana näitä tekemässä, en halua mitään huteja ja ylimääräisiä reikiä seiniin.
Ja todellisuudessa kun minä en ole edes meidän perheen perfektionisti. Todellisuudessa minulla menee hermot, kun mies on niin tarkka. Joka ikinen asia pitää olla just eikä melkein. Kun sanon, että hyvähän tuo on, toteaa hän, että hyvä ei riitä ja tekee uudestaan. Ja uudestaan. Ja tätä jatkuu niin kauan kunnes on itse tyytyväinen. Minun aloittaessani maalaamista tai tasoittamista, huomauttaa yleensä ohi mennen, että älä nyt sitten tee vain vähän sinne päin. Tuntee minut liian hyvin ;)
Mutta, mitä väliä sillä on jollei se näy mihinkään? Kaapinoven sisäpuoli, kuka sinne nyt kurkkii?
Riittää kun hän itse tietää sen, kuulemma. Hmph!
No, itse olen samanlainen joissain muissa asioissa, joten olen pitänyt suuni kiinni :)

Pukeutumishuone on jo tasoitusvaiheessa. Katto- ja jalkalistat on maalattu ja huomenna on edessä uusi hionta ja tasoitus. Mies suunnittelee, että valmista olisi viikonloppuna. Sitten alkaakin kaappien kokoaminen ja sisustaminen, sitä odotellessa :)

Jottei postaus jäisi ihan kuvattomaksi, tässä meidän kolme vuotias,

joka oppi ajamaan ilman apupyöriä tänä kesänä.

Suuri on esimerkin voima, kuopus oppii kaiken aiemmin :)