14 Dec 2013
Leikkiä ikä kaikki
Kahdessa kerroksessa on se hyvä puoli, että lelut pysyvät suurimmaksi osaksi yläkerrassa. Välillä kuitenkin saattaa joku leikki kulkeutua alakertaankin, varsinkin lego-rakennelmia tullaan esittelemään ahkerasti.
Yläkerta myös mahdollistaa leikkimisen keskeytyksettä, vanhassa asunnossamme huoneen ohi kulkeminen saattoi häiritä keskittymistä ja leikki jäi kesken. (Emme tykkää ajatuksesta, että lapset leikkivät suljetun oven takana.)
Nyt lapset saattavat viettää yläkerrassa tunteja yhdessä leikkien. Asiaan vaikuttaa varmasti myös tämä muu tila. Nyt on mahdollista vetäytyä omiin leikkeihinsä, lähteä ulos omien kavereidensa kanssa tai ihan vaikka yksin omalle pihalle. Kun se sisarus ei ole siinä iholla koko aikaa, sujuu yhteiselokin huomattavasti mukavammin.
Elisa sai tänne muuton myötä ison määrän uusia kavereita ja välistä onkin päiviä, että tyttöä näkee kotona vain ruoka- ja nukkumaanmenoaikaan. Reviiriksi on toistaiseksi rajattu tämä meidän asuinalueemme ja näin saa ollakin muutaman vuoden.
Willalla ei vielä niin omia kavereita ole, joskus lähtee Elisan mukaan ulos, mutta ei saa poistua tältä meidän kadunpätkältämme. Mikä tietysti vaikeuttaa yhteisleikkejä, kun muut lähtevät kesken leikin kauemmas. Mielikuvitusta kyllä riittää ja keksii leikkejä hienosti itsekin. Pari viikkoa sitten vietti tunteja postelijooni-leikin parissa; kävi sisällä piirtämässä kuvia ja toimitti niitä naapureiden postilaatikoihin bobbycarillaan edestakaisin kadunpätkäämme ajaen :)
Nyt minä jatkan vielä hetken neulomista ennen nukkumaanmenoa. Ajattelin saada aikaiseksi anoppi-puolelle sukat joululahjaksi, mutta kun aikaa neulomiseen on vain muutama hassu minuutti päivässä, valmistuvat nuo hyvinhyvin hitaasti.
Rentouttavaa lauantai-iltaa!
P.S. Tuo kuvissa vilahteleva taso on alunperin Jyskistä, *tämä* Mies maalasi sen valkoiseksi *klik*, eikä sitä enää samaksi kaapiksi tunnista :)
Seuraava maalausprojekti on ruokapöytämme, siitäkin tulee yllätysyllätys valkoinen. Sen toteuttaminen jää kuitenkin ensi vuoden puolelle, kuten meidän makuuhuoneemmekin. Suuremmat remontit on päätetty jättää joulun ajaksi tauolle, jotain pientä ollaan vain ripusteltu seinille (verhotanko, tauluhylly, peili jne).
8 Dec 2013
2:a advent
Minun piti kuvata teille askarteluvalmisteluita torstaina ja itse askartelua perjantaina. Tänne saapunut myrsky laittoi kuitenkin suunnitelmat uusiksi ja istuin koko torstai-illan sohvalla sydän kurkussa kuunnellen astioiden kilinää kaapissa. Mitään ei onneksi rikkoutunut, jotain irtonaisia tavaroita sai käydä nostelemassa takaisin paikalleen.
Perjantain askartelut onnistuivat hienosti, lapset tekivät mitä mielenkiintoisempia viritelmiä aina paukkukarkeista joulukuusiin. Tällaisia askartelupäiviä pitää ehdottomasti järjestää useammin ja mietimmekin, että ainakin tästä jouluaskartelusta pitää tehdä joka vuotinen perinne :)
Tänä aamuna heräsimme lumisateeseen, sitä ehti maahan saakka yli kymmenen senttiä, mutta iltapäivällä alkanut vesisade teki siitä loskamössöä. Lapset ehtivät kuitenkin ulkoilla pari tuntia ennen sitä ja parkkipaikallemme nousi monta lumiukkoa.
Nyt mies on paistamassa pannareita jälkiruuaksi, minä lähden kattamaan pöydän!
Rauhallista sunnuntai-iltaa!
4 Dec 2013
Joululahjavinkki lapsille
Täällä kiertää koululaiset lokakuussa joululehden kanssa. Joululehti on eräänlainen katalogi, josta halukkaat voivat tilata erilaista tavaraa; aina keittiöesineistä elokuviin ja leluihin. Käsittääkseni tällä kartutetaan luokan retkikassaa.
Olemme viimeksi tilanneet jotain vielä Suomessa asuessamme, mutta tänä vuonna ovemme taakse lehden kanssa ilmestyi Elisan koulukummi, emmekä raaskineet kieltäytyä. Tilasimme Elisalle DVD-elokuvan ja Willalle paperilennokkikirjan. (Paperilennokkikirjasta meillä oli ennestään jo kokemuksia, kirjoitinkin niistä täällä.)
Tämä tänään saapunut kirja on vähän pienempi kooltaan ja paperi on ohuempaa sekä mattapintaista.
Papereita on kymmeniä eri kuvioisia ja taittelumalleja neljä. Mallit ovat yksinkertaisempia kuin aikaisemmassa kirjassamme ja ohuempi paperi teki taittelemisesta helpompaa. Itse taittelin kirjaimmellisesti vasemmalla kädellä, kun autoin lapsia ja oikea käsi työsti samalla jauhelihapihvitaikinaa ;)
Edit: Näiden tekemiseen ei myöskään tarvita saksia niin kuin aikaisemman kirjan kanssa!
Perjantaina on luvassa vähän jouluisempaa askartelua kun muutama ystäväni lapsineen saapuu meille askartelemaan. Luvassa on glögiä, pipareita ja joululauluja. Ja kun kahdeksan 1-6 vuotiasta toimii saksien kanssa, on luvassa varmasti myös muutamat sydämentykytykset!
Nyt minä jatkan Willan Angry Birds pipon viimeistelyä ja avaan telkkarista Animal Planetin.
Huomiseen!

2 Dec 2013
Pukeutumishuonetta
Meidän pukeutumishuone alkaa vaikuttaa jo asuttavalta. Vielä on pientä hienosäätöä jäljellä, kuten isompi matto (peittämään tuota hirvittävän kellertävää parkettia), verhot ja uusi tuoli. Seinille jotain taulujen tapaista. Lamppu(ja).
Nappaan paremmat kuvat laajiksella seuraavalla kerralla. Mutta toinen seinusta, noin kolmen metrin pätkä, on nyt pelkkää peiliä. (Alimmainen kuva vasemmalla on otettu peilin kautta.)
Aluksi kauhistuin kun oltiin asennettu viimeisetkin ovet, että ei siitä tullutkaan hyvä. Ovet jotenkin pienensivät huonetta entisestään. Nyt parin viikon totuttelun ja pienen sisustelun jälkeen alkaa kuitenkin tuntua paremmalta ja ovet saavat jäädä ainakin siihen saakka, kunnes niille olisi paikka jossain muualla. Mies meinaan ilmoitti, että jolleivät ne kelpaa niin sitten heitetään pois, hän ei kuulemma ala moisia nurkissa säilyttelemään tulevaisuuden varalle ;)
Eipä tänne muuta.
Hyvää alkanutta viikkoa!
1 Dec 2013
22 Nov 2013
Kurkistus Elisan huoneeseen
Lasten siivottua huoneensa, siirtyivät he leikkimään Willan puolelle,
joten käytin tilaisuutta hyväkseni ja napsin nopeat kuvat Elisan huoneesta.
21 Nov 2013
Torsdagar
Torstaisin syödään pikaruokaa. Jotain minkä valmistamiseen menee korkeintaan 30 minuuttia. Tänään se oli tacoja. Me syödään yhdessä, koko perhe, joka päivä. Poikkeuksia on harvoin.
Suoraan ruokapöydästä lähtee Elisa isänsä kanssa jäähallille. Elokuussa alkaneet luisteluharjoitukset tekivät ennen niin leppoisista torstai-illoistamme hyvinkin aktiivisia. Willakin aloitti, mutta kaksien harjoitusten jälkeen totesimme, että saa odottaa vielä, ensi vuonna sitten suoraan jääkiekko-kouluun.
Vähän harmittaa, ettei täällä jäädytetä ulkokenttiä kun jäähallin yleisöluistelukin on vain viikonloppuisin, kaksi tuntia kumpanakin päivänä. Siellä ollaankin vietetty viikonloppu-iltapäivät melkein joka viikko.
Minä pääsin lenkille miehen ja Elisan palattua. Palattuani olivat lapset iltapalalla ja suihkun jälkeen ehdin vielä mukaan kuuntelemaan iltasatua.
Pikainen siivouskierros, tavarat paikoilleen ja astiakoneen täyttö. Hiukan ennen yhdeksää lähtee mies kavereineen pelaamaan sählyä. Suurimmalla osalla kavereista on myös pieniä lapsia, joten tuo 21-22:20 halliaika on aivan täydellinen. Muidenkin kotona suhtaudutaan pelaamiseen varmasti huomattavasti myönteisimmin, kun mies on ensin auttamassa lapset nukkumaan ;)
Maidottomia ja munattomia kuppikakkuja tiistailta.
Huomiselle on luvassa vapaa-päivä lapsillekin, päivällä siivotaan ja illalla on luvassa jo perinteeksi muodostunut lautapeli-ilta. Elämä alkaa löytää taas ne tutut rytmit ja rutiini-ihmisenä tunnen ihanaa rauhallisuutta. Tästä on hyvä startata joulun odotukseen!
Hyvää loppuviikkoa!
11 Nov 2013
Näin voi alkaa vain hyvä viikko
Ohjelman täyteisen viikonlopun jälkeen startattiin uuten viikkoon hyvillä mielin. Herättiin koko poppoo samasta sängystä, lapset ovat olleen yskäisiä ja nukkuneet huonosti, vaeltaneet vuoron perään meidän sänkyymme harva se yö. 5:55 soitti kelloradio, löhöttiin sängyssä 6:15 saakka, jolloin miehen oli pakko nousta ehtiäkseen seitsemäksi töihin. Minä ja lapset vietettiin rauhallinen aamu, Elisa vietiin vapaa-ajankerhoon 7:30 ja heti sen perään Willa päiväkotiin.
Olin ennätysajassa jo matkalla kohti koulua, ihanaa kun sai ajella ilman sen kummempaa kiirettä, vilkuilla sivusilmällä pakkasaamun häikäiseviä maisemia. Matkalla vannoinkin, että alan kantamaan kameraa mukanani joka paikkaan, jotta saan taltioitua mm. nuo taianomaiset hetket ennen auringonnousua.
Iltapäivällä kävin hakemassa äitini lähettämän paketin. Äitini oli kyllä varoittanut, että paketti on ISO, mutten ollut todellakaan varautunut niin isoon. En saanut pakettia mahtumaan autoon ja jouduinkin avaamaan sen siinä huoltoaseman pihassa ja jakamaan pienempiin osioihin. Paketti sisälsi mm. äitini keväällä vanerista tekemät linnan ja nukkejen vaaterekin. Lapset olivat todella innoissaan ja riensivätkin heti kotiuduttuamme yläkertaan leikkimään.
Elisan voimisteluharjoitusten jälkeen lähdin pitkästä aikaa lenkille. Ja voi että, se tuntui hyvälle! Minun kotiuduttuani oli mies laittanut lapset nukkumaan ja lähti itse omalle kierrokselleen. Minä kävin pitkässä, kuumassa suihkussa ja olo on mitä mahtavin.
Viikko siis alkoi hyvissä merkeissä ja näillä näkymin jatkuukin niin. Huomenna on edessä mm. reissu Ikeaan ostamaan viimeiset jutut pukeutumishuoneeseemme. Ensimmäiset kaksi kaappia koottiin viikonloppuna, kaksi on vielä koottavana. Kaapeista puuttuu vielä ovet, toinen rekki, yksi laatikko, jne, mutta pikkuhiljaa :)
Toiselle seinustalle valikoitui loppupeleissä Ikean MALM-meikkipöytä. Sitä ja ryijymattoa lähden huomenna hakemaan. Yritän ehtiä ottamaan kuvia kun loputkin tavarat ja vaatteet löytävät paikalleen.

Hyvää alkanutta viikkoa teillekin!
22 Oct 2013
Livingroom Details
Olohuoneen yksityiskohtia. Huone on toistaiseksi niin pelkistetty, ettei täällä hirmusti ole mitään yksityiskohtia joita kuvata. Seinät ovat vielä paljaat, en ole päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen, että mitä ja mihin.
Viime viikolla tilasin Happy Lights-valoja, yksi 35 palloinen ruokailutilan verhotankoon roikkumaan, kaksi lastenhuoneisiin sopivin värein. Ruokailutilan verhotankoa ei vielä ole, joten valot makaavat ruokailutilan senkin päällä.
Olohuoneen pöydän virkaa toimittaa vielä vanha rahi ja tarjotin. Tilda-kirjat eivät toki vielä ole joulu-askarteluita varten siihen päätyneet, vaan ollaan Elisan kanssa etsitty koriste-ideoita hänen huoneeseensa. Vielä kelpaa vaaleanpunainen, pilvihörhelöt, pitsit ja tyttömäisyys, niillä siis mennään niin kauan kuin mahdollista. Tämä vaihe menee auttamatta jossain vaiheessa ohi ja kauhulla odotan niitä bändi-julisteita. Onneksi kellari mahdollistaa tulevien murkkuikäisten sinne majoittamisen ;)
Mistä tulikin mieleeni, että odotan niiiiiiiiin paljon, että saadaan portaat kellariin sisäkautta. Niiden myötä mahdollistuu niin kunnon kodinhoito-tilat, kuraeteinen harrastusväline säilytyksineen ja kulku autotalliin sisäkautta. Tuo viimeisin taitaa olla listan kärkipäässä tällä hetkellä, kun aamuisin ollaan kastuttu läpimäräksi autolle juostessa. Aurinkoiset syyskelit näyttävät siis olevan takana päin, ensi viikolle saakka luvattu sadetta ja kovaa tuulta. Lämpötila kuitenkin huotelee vielä kymmennessä asteessa, joten lunta ei tänne ole lähiaikoina luvassa.
Nyt menen tyhjentämään tiskikoneen ja pakkaamaan reput valmiiksi aamua varten!

Syysterkuin,
Suvi
17 Oct 2013
Instagram sivupalkissa
Tällä kertaa tästä hiljaisuudesta en voi syyttää kiirettä tai laiskuutta. Syypää tällä kertaa on Suits. Mahtava tv-sarja, johon ollaan täysin koukussa, suosittelen kokeilemaan! (En voi olla ainoa, jonka mielestä Gabriel Macht näyttää George Clooneyn nuoremmalta kopiolta, nam! ;)
Mutta, vaikka täällä on näin hiljaista, Instagram päivittyy kyllä lähes päivittäin. Osa teistä lukijoista ei varmastikaan käytä kyseistä ohjelmaa, joten löysin sivuston *klik*, jonka kautta voin ladata Instagram räpsyni suoraan tuohon blogin sivupalkkiin. Niitä voi siitä selata ihan alkuaikoihin asti ja viimeisimmät kuvat päivittyvät aina ylimmäksi. Toistaiseksi vaikuttaa todella kätevältä, katsotaan miten käy :)
Täällä on siis ollut tuon kyseisen tv-sarjan vuoksi hiljaista niin remontti-, sisustus kuin bloggausrintamallakin. Oman osansa tietysti toi se, että miehen piti tuoda töitä kotiin muutamana iltana.
Tällä viikolla saapui kuitenkin muutama viikko sitten tilaamani olohuoneen matot. Näitä olen siis metsästänyt kissojen ja koirien kanssa joka liikkettä ja nettikauppaa myöten. Puhtaan valkoisia ryijymattoja on uskomattoman hankala löytää, kun Ikeakin lopetti Hampenin valmistuksen valkoisena. Nämä löytyivät lopulta paikallisesta sisustusliikkeestä, koon vuoksi piti vain tehdä erikkotilaus.
Saapuneet matot saivat aikaan verhotangonkin ripustuksen ja nyt kaksi verhoa on saatu ripustettua (kolmas odottaa vielä silittämistä) ja niistä puuttuu vielä koukut, jotta ne laskeutuvat nätimmin. Niitä varmaan nappaan mukaani huomenna, kun on muutakin asiaa kaupunkiin.
Viikonlopuksi lähdetään Tanskaan, Fredrikshavniin kylpemään. Kylpylähotelli The Reef on saanut paljon kehuja kavereilta ja sukulaisilta, jotan päätimme lähteä kokeilemaan. Willaa on teho-rasvattu kortisonilla ja pehmittävällä nyt reilu viikko, josko iho kestäisi tuon reissun paremmin. Jännityksellä odotamme myös mitä pitää sisällään hotellista varaamamme Merirosvo huone :)
Mutta, vaikka täällä on näin hiljaista, Instagram päivittyy kyllä lähes päivittäin. Osa teistä lukijoista ei varmastikaan käytä kyseistä ohjelmaa, joten löysin sivuston *klik*, jonka kautta voin ladata Instagram räpsyni suoraan tuohon blogin sivupalkkiin. Niitä voi siitä selata ihan alkuaikoihin asti ja viimeisimmät kuvat päivittyvät aina ylimmäksi. Toistaiseksi vaikuttaa todella kätevältä, katsotaan miten käy :)
Täällä on siis ollut tuon kyseisen tv-sarjan vuoksi hiljaista niin remontti-, sisustus kuin bloggausrintamallakin. Oman osansa tietysti toi se, että miehen piti tuoda töitä kotiin muutamana iltana.
Tällä viikolla saapui kuitenkin muutama viikko sitten tilaamani olohuoneen matot. Näitä olen siis metsästänyt kissojen ja koirien kanssa joka liikkettä ja nettikauppaa myöten. Puhtaan valkoisia ryijymattoja on uskomattoman hankala löytää, kun Ikeakin lopetti Hampenin valmistuksen valkoisena. Nämä löytyivät lopulta paikallisesta sisustusliikkeestä, koon vuoksi piti vain tehdä erikkotilaus.
Suttuiset, pimeällä napatut kuvat, yritän ottaa parempia, kunhan ehdin.
Viikonlopuksi lähdetään Tanskaan, Fredrikshavniin kylpemään. Kylpylähotelli The Reef on saanut paljon kehuja kavereilta ja sukulaisilta, jotan päätimme lähteä kokeilemaan. Willaa on teho-rasvattu kortisonilla ja pehmittävällä nyt reilu viikko, josko iho kestäisi tuon reissun paremmin. Jännityksellä odotamme myös mitä pitää sisällään hotellista varaamamme Merirosvo huone :)
Hyvää viikonloppua!
1 Oct 2013
Hypitäänkö hyppistä vai pelataanko tvistiä?
Meillä on ollut aivan mahta ilta!
Mies kävi töiden jälkeen ostamassa kaksi hyppynarua, olivat Elisan kanssa puhuneet meidän onnettomasta, todella pehmeästä hyppynarusta, jolla on todella vaikea hyppiä. Koulussa hyppivät paljon hyppynarulla ja Elisa halusi harjoitella kotona.
Ruuan jälkeen me sitten ulkoistauduttiin koko porukka ja hypittiin. Opetettiin lapsille erilaisia hyppis-leikkejä ja saatiin mahtavat naurut kun ohi kulkeva naapuri yhtyi leikkiin mukaan. Naapuri on varmasti jo lähemmäs 70-vuotias!
Tämän jälkeen innostuttiin opettamaan lapsille pikipadan säännöt ja tajusin miten mahtavaa kun lapset ovat jo näin isoja! Tämä voi kuulostaa jotenkin tyhmältä, mutta jotenkin vain ovet aukenivat aivan uusiin ulottuvuuksiin. (Samanlainen Ahaa-elämys tuli viime jouluna kun lapset oppivat pelaamaan Unoa :)
Näihin tällaisiin leikkihin heittäytyy itsekin mukaan ihan eritavalla kuin esimerkiksi minä auto-leikkeihin. En vain osaa. En kertakaikkiaan voi ymmärtää mitä hauskaa siinä voi olla ja olenkin yleensä hätää kärsimässä kun pitäisi keksiä jotain Willaa kiinnostavaa puuhailua.
Elisan kanssa on helpompaa, tykätään molemmat mm. askartelusta ja valokuvaamisesta. Tuosta syystä Elisa saikin oman kameran 4-vuotislahjaksi, kun tajusin, että siinä meille jotain yhteistä puuhaa, josta molemmat nauttii.
No, me oltiin siis ulkona koko ilta ja vielä sisään tullessa askarreltiin kuminauhasta tvistnauha. Ongelmaksi muodostui oma muistini ja siksi kysynkin nyt teiltä:
Miten sitä tvistiä nyt pelattiinkaan?
Yksi leikki oli sellainen, että molemmat 'tolpat' tekevät nauhasta 'sotkun' ja sitten muut yrittävät päästä tuon sotkun läpi koskematta nauhaan.
Mutta sitten oli vielä erilaisia hyppyleikkejä, 'tolpat' pitivät nauhaa nilkoissa/polvissa/reississä ja sitten piti hyppiä narun yli, astua sen päälle, erilaisin sarjoin. Miten se oikein meni?
Hyppisleikkeistä muistan Ranskalaiset, Pikku Karhun ja Aakkoset. Mitä muita niitä oli?
Me ollaan ihan fiiliksissä! En malta odottaa, että voin opettaa lapsille miten leikitään kirkonrottaa, purkkista, kymmentä tikkua laudalla tai maita. Huomenna meinataankin suunnistaa hiekkakentälle ja kokeilla miten maiden pelaaminen sujuu :)

Pahoittelen huonolaatuisia kuvia, oli vaikea kuvata tilannekuvia kun toimi itse 'tolppana' :)

29 Sept 2013
Mahti viikonloppu
Meillä on takana aivan mahtava viikonloppu. Perjantai aamupäivällä saapui ystäväni kahden poikansa kanssa. Willa hoiti 'isonpojan' velvollisuutensa hienosti, keräten 1,5-vuotiaan tieltä kaiken särkyvän ja nosti ne tämän ulottumattomiin. Teki niin hyvää työtä, että illalla vielä etsittiin mm. kaukosäätimiä ;)
Lauantaina käytiin Elisan kanssa shoppailemassa Göteborgissa, löytyi mm. ne kauan kaivatut olohuoneen verhot. Niitä ei tosin ole vielä ripustettu, joten mieli saattaa vielä muuttua.
Illalla käytiin faffan luona syömässä ja lapset saivat leikkiä serkkujensa kanssa; jalkapalloa ja vesivärimaalausta. (Kesken kiivaan jalkapallopelin Willa pysähtyi poimimaan minulle kukkia ♥)
Tänään iltapäivällä miehen lähdettyä viemään Elisaa tanssitunnille, lähdimme minä ja Willa puutarhahommiin. Tarkoitus oli vain vähän kuopsutella ja siistiä, mutta loppujen lopuksi saksimme alas melkein koko valtavan alppiruusupuskan. Puskassa kasvoi alppiruusun lisäksi iso syreeni, vuorimänty ja jonkinlainen paju, joten sekametelisoppa oli valmis. Paksuimmat oksat vielä töröttävät paikoillaan ja ne pitää sahata moottorisahalla, mutta jo nyt näkee valtavan eron. (Jollei ota huomioon, että koko pusikko makaa nyt pitkin nurmikkoa...)
Ihana, rentouttava viikonloppu siis takana ja tämän voimalla on hyvä lähteä uuteen viikkoon. Willalla on huomenna viimeinen päivä vanhassa päiväkodissa. Uuteen tutustuminen alkaa vasta 15/10, joten seuraavien viikkojen aikana joudutaan joustaman koulusta ja töistä vuorotellen. Itselläni on onneksi monta etäpäivää ja mies pystyy tekemään töitään kotoa käsin, joten minkäänlaista paniikkia ei pitäisi syntyä.

Hyvää alkavaa viikkoa!
27 Sept 2013
Tv-taso
Tv-taso pohdinnat on saatu päätökseen.Ikeastahan se loppujen loppuksi haettiin, muut vaihtoehdot olivat joko väärän kokoisia (Artiq) tai sitten hinta olisi noussut liian korkeaksi (Arctic).
Olen kuitenkin ihan älytömän tyytyväinen tähän ihanuuteen. Tämä on neljästä BESTÅ-seinähyllystä koottu ja ovet ovat korkeakiiltovalkoiset. Tulevaisuudessa on tarkoitus nostaa nämä seinälle, ehkä n. 15-20cm korkeuteen. Samaten televisio on tarkoitus kiinnittää seinään kiinni. Emme kuitenkaan aio kiinnittää tätä meidän paksukaista, haaveilemme ohuemmasta LED-televisiosta ja kiinnitys on ajankohtaista vasta sellaisen saavuttua.
Kokonaisuus on kyllä todella hyvä näinkin, ihan lattian tasossa. Jännityksellä kyllä odotan, miten helposti tuo pinta naarmuuntuu esim. imurin kolahduksista.
(Hyllyt ovat vielä kiinnittämättä toisiinsa, en uskaltanut sitä tehdä yksin. Samaten mietin, että jos nuo saumakohdat tulevaisuudessa häiritsevät, tähän voisi päälle laittaa jonkunlaisen tason.)

Kaappeihin saa piiloon mm. digiboxin, reitittimen ja DVD-soittimen. Miia vinkkasi ir-jatkajasta, jonka avulla kaapissa olevia laitteita voi käyttää oven läpi. Mies vertailee parasta aikaa erilaisia vaihtoehtoja ja parhaan löydyttyä laitamme sen tilaukseen.
Hyvää perjantai-illan jatkoa,
Suvi