[Pepparspray]: April 2009

22 Apr 2009

LISÄÄ KUVIA

Olen ollut pari viikkoa kipeänä, ensin tavallista flunssaa, jonka ihana seuraaja oli tietenkin poskiontelontulehdus. Nyt alkaa jo vähän helpottaa. Tästä syystä ei ole tekstiä juuri syntynyt, mahakuvatkin on ottamatta. Perjantaina matkataan Suomeen, innolla jo odotan, että pääsen tonkimaan ja mylläämään vanhempieni puutarhaa. Toivottavasti vain kelit suosivat.



























19 Apr 2009

TOINEN TODELLISUUTENI

Kietouduin syvemmälle viittaani. Katselin varjoja nuotion kajon ulkopuolella. Hän tulisi. Hänen olisi tultava takaisin! Olin istunut hangessa jo monta tuntia. Ainakin siltä se tuntui. Haava reidessäni oli lakannut vuotamasta, mutta sitä särki yhä. Join viimesen tipan kädessäni olevasta pullosta. Kirkkaan sininen liemi poltti kurkkua, mutta se veisi kivun pois hetkeksi.

Katselin taas ympärilleni. Hänen olisi tultava!
Hetken kuluttua kuulin hiljaista puhetta, joka lähestyi. Kyyristyin viittani suojaan, muodonmuutos saisi haavan taas vuotamaan.
Riemastuin tunnistaessani äänet; Chadar ja Dacétos. Nousin istumaan ja tähystin äänien suuntaan.
"Gnia!" Dacétos huudahti minut nähdessään.
Chadar oli haavoittunut. Hän piteli kylkeään tuskan hiki otsalta valuen.

"Mitä tapahtui?" kysyin auttaessani Dacétosta laskemaan Chadarin viereeni makaamaan. Chadar irvisti tuskasta.
"Niitä oli enemmän kuin luulin", Chadar ähkäisi Dacétoksen laskiessa kätensä haavalle. Kämmenen alta alkoi kajastaa valoa. Chadar ei inahtanutkaan koko parannuksen aikana. Dacétos oli parempi kuin minä. En ollut koskaan ehtinyt harjoittaa omia taitojani.
"Nyt se on kuin uusi", Dacétos mutisi ja vilkaisi sitten minua. "Sinun vuorosi?"
Nyökkäsin nolona. Dacétos laski kätensä reidelleni. Näin valon välähdyksen ja tunsin viileän tuulahduksen. Haava oli poissa.
"Vahinko etten ole räätäli", Dacétos sanoi. "Noiden housujen korjaamiseen tarvitset yhden."
"Kiitos, eiköhän tämä tästä, olikin jo aika hankkia uudet", sanoin ja vedin viitan housuissa olevan palkeenkielen suojaksi. Dacétoksen ei tarvinnut sanoa mitään amatöörimäisistä parantajan taidoistani. Tiesin hänen paheksuvan, ettei minun kärsivällisyyteni riittänyt niiden vahvistamiseen.

Chadar oli noussut istumaan ja kaivanut laukustaan juotavaa. Dacétos kaivoi pienen lääkepullon esiin.

Istuimme hiljaa. Ainoat äänet olivat tuulen humina puiden latvoissa ja ylempänä rinteellä huhuilevan tunturipöllön ujellus. Chadar nosti viittansa hupun vihreiden hiuksiensa suojaksi. "Emme me voi tässä koko yötä istua", hän sanoi ja nousi.
"Olet oikeassa", nyökkäsin ja keräsin tyhjät pullomme laukkuuni.
"Parempi varmaan jatkaa metsässä, pienempi mahdollisuus, että meidät huomataan", Charar sanoi ja vihelsi. Valtavan kokoinen harmaa tiikeri ilmestyi hänen vierelleen ja Chadar kapusi sen selkään. Minä ja Dacétos kutsuimme omat ratsumme, minä valkoisen tiikerin ja Dacétos harmaan oinaan, nousimme selkään ja lähdimme Chadarin perään kohti Rauta-Ahjoa.

Lumi pöllysi ratsujemme takana, meidän saavuttaessamme puurajan. Edessä häämötti kuitenkin vartijatornin valot, kannustimme ratsumme
kovempaan laukkaan, meidän ylittäessämme järven. Jään liukkaudesta huolimatta ratsumme matkasivat tasaisesti.


Vartijatornin kääpiöt eivät pysäyttäneet meitä nähdessään edellä laukkaavan Chadarin nostavan hupun päästään. Yöhaltijoiden ulkonäöstä ei voinut erehtyä. Dacétos ja minä nyökkäsimme tervehdykseksi ja ratsastimme Chadarin perässä vuoren seinämään louhittua tietä pitkin, kohti ylempänä rinteellä loistavia lyhtyjä kohti. Nousimme yhä ylemmäs, kaupungin portti oli hakattu yli puolen kilometrin korkeuteen. En tiennyt tarkkaa syytä, mutta oli varmasti helpompi puolustautua vihollisilta, kun ylös vei vain yksi kärrypolun levyinen tie.

Portin molemmin puolin seisoi kaksi soturia, pukeutuneena Liittouman väreihin. He eivät liikahtaneetkaan meidän ratsastaessamme ohi. Epäilin joskus, että
kaupunkien vartijat olivat vain hyvin taottuja patsaita, kunnes näin ensimmäisen hyökkäyksen Myrskytuulen kaupungissa. Patsaat tuskin olisivat juosseet yhtä vauhdikkaasti tai käyttäneet aseitaan yhtä ketterästi...

17 Apr 2009

KESÄ TULI!

Nautinto.

Huh hellettä!

En kestä tätä...

... menen sisälle!

En tule, siellä on liian kuuma!

Paljon parempi!

Isi, laita sinäkin mekko!

Aaah, tämä on elämää!

Isin ja Elisan drinksut.

Aivan mahtavaa!

Me otetaan päikkärit!

12 Apr 2009

OHI ON!

Pääsiäisen riennot riennetty. Oli ihanaa palata eilen kotiin ja laittaa Elisa nukkumaan. Menin heti sohvalle telkun ääreen, wc-paperirullan ja vesilasin kera. Nenä vuotaa kuin niagara, kurkkukipu alkaa helpottamaan. Elisa on ollut tosi kiukkuinen koko päivän, mahtaakohan kipeäksi tulossa hänkin.

Eilen tosiaan lähdimme Elisan päiväunien jälkeen Lucas-sedän syntymäpäiville ja palasimme vasta Elisan yöuni-aikaan. Ruokaa oli taas monenlaista sorttia ja sitä riitti. Tällä kertaa osasin olla ahmimatta mahaani aivan täyteen, joskin varmaan tuo helle vaikutti asiaan myös. Lähtiessämme kotoa, varjossa oleva mittarimme näytti +17°C. Ruoka oli katettu terassille, johon aurinko paistoi koko ajan. Elisalla oli yllään sukkahousut, pitkähihainen paita, mekko ja hattu. Vähän ajan päästä piti jo sukkahousut riisua pois. Hattukin pysyi päässä vain hetkittäin. Itse en terassilla viihtynyt ruokailua pidempään, maha-asukki vaikuttaa jo nyt auringonsietokykyyni. Lisäksi vuotava nenäni ja turvoksissa olevat poskionteloni eivät varmaankaan auttaneet asiaan.


Synttärisankari.

Elisa ja Gamle Mormor.

Auringonpaistetta terassilla.

Aurinkolasit olivat tarpeeseen!

Elisa ja fammu vatkaavat kermaa.

Lucas opettelee Children Of The Damned kertosäettä veljensä opastamana.

Äiti, katso! Ei hattua!

Mmm... Kakkua!

Voinko muuttaa tänne?

Pomps.

Ohopsan.

Minä osaan!

Tämähän on hauskaa!