[Pepparspray]: March 2009

29 Mar 2009

9+1: FAMMU TULI TALOON

Elisa päätti kellojen siirron kunniaksi nukkua 1,5 tuntia normaalia pidempään. Tietysti valitsi aamun, jolloin oli miehen vuoro nousta hänen kanssaan. No, empä minäkään pitkään voinut sängyssä makoilla, alkoi taas kauheat maha krampit ja niiden seurauksena piti juosta vessaan. Nyt epäilenkin, että mahatauti on selätetty ja että, tämä olisi jonkinlainen raskausvaiva, sillä samanlaisia kramppeja sain Elisaa odottaessa vaikkakin myöhemmässä vaiheessa. Krampit ovat siis suolistossa liikkuvaa ilmaa, mutta jostain syystä aivan tajuttoman kipeitä.

Miehen äiti tuli tänään tuomaan tuliaisia Englannista, missä kävi viikolla poikaystäväänsä tapaamassa. Heti mahani nähdessään hän ilmoitti, että siellä on enemmän kuin yksi. Itse olen miestä asiasta kiusannut, käski jopa huomenna soittaa neuvolaan, että tarkastavat asian. Raukka on aivan paniikissa. Eiköhän siellä vain yksi köllöttele.

Tuliaisiksi Elisa sai Build A Bear Workshopin vaaleanpunaisen nallen, jonka fammu oli täyttänyt poikaystävänsä tyttären Belindan kanssa. Nallella oli mukana oma passi ja syntymätodistus, josta kävi ilmi nimi, pituus, paino, väri, silmien väri jne jne. Elisa ei niin nallesta vielä välittänyt, mutta mukana tullut laatikko oli mielenkiitoinen.

Me saimme myös miehen kanssa omat nallet, minä valkoisen Talvi-nimisen nallen ja mies pingviinin joka oli nimetty Pinguksi.

Ilta menikin rattoisasti fammun viihdyttäessä Elisaa. Elisa on nyt innostunut kokeilemaan kyläilijöiden kenkiä, eivätkä fammun saappaat 10cm koroilla olleet poikkeus. Fammu pääsi myös lukemaan kirjoja, syöttämään, irrottamaan takertuvia sormia hiuksistaan jne. Yksi ruotsinkielinen kirja kertoo Piippolan Vaarista ja Elisa oppikin todella nopeasti "Iiaa Iiaa Ou"-hokeman. Sitä kuunnteltiinkin sitten loppu ilta.

Väsymys on edelleen päällä, ihmettelenkin mitä ihmettä teen tähän aikaan vielä valveilla. Täytyykin ottaa pientä purtavaa ja painua pehkuihin. Huomiseen!

28 Mar 2009

9+0: KUOLEMA KUITTAA UNIVELAT

Nukuin sitten 3,5 tuntia viime yönä. Väsymys oli jo aikamoista. Lähedettiin kuitenkin sinne faffan luokse, niin sain koko päivän maata sohvalla, muiden katsoessa Elisan perään. Välissä nousin syömään tajuttoman hyvää ruokaa, loppu päivä olikin sitten ähky.

Unohdin eilen kirjottaa, että tilasin Angel Sounds Dopplerin! Ihan Hong Kongista saakka on tulossa, näin sain hinnan putoamaan 22£ (23e), normaalin täällä myytävän 750kr (75e) hintaan. Ja tuohon kuuluu siis postimaksutkin! Mitään käsitystä ei ole, kauanko kuljetuksessa kestää, mutta sitä odotellessa sitten.
Nyt painaa silmät jos siihen maalliin, että nukahdan tähän paikkaan, sänkyyn mars, huomenna pidempää tekstiä! Mahakuvakin on tältä aamulta, muokkailen sen tänne huomenna.

27 Mar 2009

8+6: VÄSYMYSMAXIMUS

Tänään on väsyttänyt koko päivän. Nukuin taas huonosti, unia nähden. Avoin päiväkoti ei ole perjantaisin auki, joten olimme koko päivän kotona. Aamulla olikin melkoinen yllätys kun pihalla oli 20cm lunta! Koko talvena täällä on ollut lunta ehkä kolmena päivänä. Usein on kyllä yöllä satanut, mutta se on sulanut aamuun mennessä pois. Tämän aamuisista hangistakaan ei ollut tietoakaan iltapäivällä kun haimme miehen töistä. Jo heti aamusta oli +5°C.

Ulos emme kuitenkaan lähteneet vaikka Elisa monesti kävikin eteisessä kenkiään pukemassa. Sen sijaan laiskottelimme televisiota katsellen ja ranskalaisia syöden. Otin päiväunetkin Elisan nukkuessa, mutta niistä ei tuntunut olevan mitään hyötyä. Olin jo valmis soittamaan pizzakuskin hakemaan miehen kotiin, mutta piti käydä ruokakaupassakin. Täydensin omaa "terveysvarastoani" taas parilla kurkulla, paprikalla, kirsikkatomaateilla, kiiveillä, persikoilla, ananaksella jne. Mutta ostin myös pussillisen pekonisipsejä, mikä oli kyllä suuri virhe! Nyt melkein koko pussillisen syöneenä olen kuin mikäkin pallo taas! Ruuansulatus tuntuu kyllä toimivan paremmin, mutta mahtaakohan tuo johtua vielä mahataudista, se nähdään sitten.

Alaselkää on jomotellut, johtunee noista eilisistä supistuksista. Nyt vaan odotan tämän ensimmäisen kolmanneksen loppua, jotta tämä väsymys kaikkoaisi. Ihme, että olen näinkin myöhään vielä valveilla, muutama tunti sitten vannoin meneväni Elisan kanssa samaan aikaan nukkumaan. Näin sitä vaan aina jumitutaan tähän koneen ääreen, vaikkei mitään järkevää tekemistä tässä olisi!

26 Mar 2009

8+5: SUPISTUKSIA

Nukuin todella huonosti, painajaisia nähden. Aamulla en olisi millään jaksanut nousta sängystä. Avoimeen päiväkotiin kuitenkin mentiin ja askarreltiin ne pääsiäiskortit. Elisalla oli tapansa mukaan oma pupunsa mukana, tänään sille vaan piti aamulla pukea vaatteet päälle. Elisaa vähän nuorempi Engla ihastui pupuun oitis ja olisi halunnut sillä leikkiä. Elisakos tästä oli toista mieltä. Vaikkei hänkään pupulla leikkinyt, se makasi nurkassa yksinään, ei sillä kukaan muukaan saanut leikkiä. Lopulta sain salakuljetettua pupun hoitolaukun kätköihin, jotta enemmän eripurat saatiin hillittyä. Yleensä vien tutin ja pupun piiloon jo heti alkuunsa, mutta tänään olin niin väsyksissä, että unohdin koko homman.

Elisan mentyä päiväunille istahdin koneelle ja mahassa alkoi velloa varsin kummallisesti. Vessaanhan sitä piti juosta ja pöntöllä istuen kirosin mahataudit huitunt
uuttiin. Eli, ei ole kärsimys vielä ohi. Tuo maha-asukki (jonka muuten nimesimme eilien Åke-Sylveigiksi, alakerran rasittavan pariskunnan mukaan) ei tykännyt tästä toiminnasta lainkaan ja supistelu alkoi. Selkä oli ihan tulessa ja mahassakin mylläsi.

Mies onneksi hoisi Elisaa koko illan, jotta sain levättyä ja
lakkasivathan ne. Huomenna aion soittaa neuvolaan ja kysellä miten toimittaisiin. Selkää särkee vielä, joten aion makoilla loppu illan television ääressä.

25 Mar 2009

8+4: OSTOKSIA

Pimennys-yrityksistä huolimatta Elisa heräsi puoli seitsemän. Tämän jälkeen harmittelinkin, että Ikea aukeaa vasta kymmeneltä, koska tiesin Elisan olevan jo rättiväsynyt palatessamme.
Ja tulihan sitä tavaraa, joskin ei niin tuiki tarpeellista. Elisalle löysin pyykkipussin ja pienet tuolit. Saatuani tuolit koottua Elisa istui niissä seuraavat puolituntia ja hoki "Sitta, sitta mamma, sitta!".

Ostin myös jos jonkinlaista purkkia ja purnukkaa, jos saisi noita kaappeja vähän järkevämpään järjestykseen. Löysin myös aivan ihanat kukkaruukut parvekkeelle. Pääsiäiseksi voisi niihin jo istuttaa muutaman narsissin. Alakerran naapurilla näyttää olevan jo. Elisa nukahti tulomatkalla autoon, mutta nukkui silti vielä kotona kaksi tuntia. Nyt kuuluu huutelua sängystä, mahtoikohan olla liian pitkät päiväunet.

Huomenna avoimeen päiväkotiin, ajattelin askarrella
pääsiäiskortteja Elisan avustuksella. Kotona pitäisi istutella rairuohoa. Mitenkään erikoisemmin meillä ei kyllä pääsiäistä juhlita, syödään ihan tavallista arkiruokaa. Virpomaankaan täällä tuskin uskaltaa lähteä, soittavat vielä poliisit kun kaksi hullua suomalaista ilmestyy ovelle kummia mutisten ja oksilla sohien.

Mahassa ei sen kummempaa, kuplii niin kuin ennenkin. Kotidopplerin ostamista ollaan mietitty, saisi Elisakin kuunnella vauvan sydänääniä ja onhan ne kiva muisto tulevaisuuteen. Elisaa odottaessa emme voineet edes harkita tällaisia ylellisyyksiä.

Vielä kaksi viikkoa neuvola-aikaan ja kolme lääkärikäyntiin. Ei olla vielä keskusteltu halutaanko sukupuoli selvittää etukäteen, mutta itse ainakin haluaisin. Mies toivoo tietysti poikaa, minulle niin väliä enää kun tuon haluamani prinsessan olen jo saanut. Halvemmallahan toki pääsisi jos tyttö tulisi, on meinaan aikamoinen kasa pieniä vaatteita odottamassa. Poikaa ei niin viitsi vaaleanpunaiseen pukea, sillä sitä väriähän nuo vaatteet suurimmaksi osaksi on, tai ainakin vaaleanpunaisin yksityiskohdin.

Nopeasti tämä aika tuntuu menevän, ainakin triplasti nopeammin kuin Elisan odotus. Mahtaakohan täl pikku neidin perässä juoksemisella olla osuutta asiaan?

24 Mar 2009

8+3: TURVOTUSTA JA VÄSYMYSTÄ

Pahoinvointi on loppunut, turvotus ei. Vatsa näyttää vieläkin pallolta, olen sitten syönyt tai en. Näyttäisi myös siltä, että vatsatauti on meidän perheen osalta kärsitty.

Eilen avoimessa päiväkodissa askartelin pääsiäiskoristeita, Elisa piirteli omiaan. Ei oikein vieläkään jaksa keskittyä mihinkään tuollaiseen hirmu kauaa. Hauskimmat lelut siellä taitavat tällä hetkellä olla nuket, sekä perässä vedettävä koira. Muut lapset tykkäävät myös palapeleistä, mutta Elisa ei ole niistä vielä kiinnostunut.

Päivät pitenee ja aamut tulevat aiemmin. Tämän on myös Elisa huomannut, sillä tänään herättiin kuudelta, viime viikolla vielä seitsemältä ja kuukausi sitten vasta kahdeksalta.


Tänään perhepäiväkodissa olikin tungosta, normaalin 1-2 perheen sijaan, siellä olikin 5 perhettä, lapsia yhteensä 8. Lapset istuttivat voileipäkrassia ja muovailivat muovailuvahalla. Elisan aikaisen herätyksen vuoksi tuli väsy jo kauan ennen lauluhetkeä, sisulla kuitenkin mentiin loppuun asti. Kotona lounaalla tämä näkyi ruuan sylkemisenä ja maitolasin kaatamisena. Ripustimme nyt Elisan ikkunaan lakanan, jos se auttaisi, jotta huomenna nukuttaisiin vähän pidempään. Toinen vaihtoehto on lähteä kerhosta pois vähän aiemmin, mutta kun tuo lopuksi järjestettävä lauluhetki on Elisalle niin mieluinen, en haluaisi sitä häneltä evätä.

H
uominen
p
erhepäiväkoti onkin peruttu ja meinaamme suunnistaa Elisan kanssa Ikeaan. Sinne on n. 40km matka, joten ihan joka viikko sinne ei jaksa ajella. Tästä syystä varmaankin tavaraa kertyy ostoskärryyn pelottavia määriä. Tällä kertaa hakemaan lähdemme Elisalle uutta patjaa. Vanha on jo pariin kertaan pesty ja useaan kertaan tuuletettu, mutta saan itselleni rauhan vasta kun toisella on varmasti hygieeniset petivehkeet. Samalla ajattelin ostaa uuden tyynyn, saa välillä pesuun tuon toisen.

Miehen isoisälle lupasin ommella terassin verhot, jos vaikka viikonloppuna saisin aikaiseksi. Eihän tuo ole homma eikä mikään, suoraa saumaa vaan koneella, mutta kankaiden onnistunut levittely tässä taloudessa onnistuu vain Elisan nukkuessa. Ja arki-iltaisin olen niin väsynyt, että nukahdan tv:n ääreen jo ennen yhdeksää.

Viikonloppuna mennään varmaan miehen isälle. Faffa ja Annelie on ollut kaksi viikkoa kanariansaarilla ja haluaisivat kovasti nähdä meidän kiukkupussin. Fammu sen sijaan lähti tänään Englantiin. Liikkuvaisilta tuntuvat nämä tämän puolen isovanhemmat, Suomen mummo ja ukki kun pysyvät aika paikallaan.

Maha-asiaa. Siinä se on ja möllöttää. Tupakkaa tekee välillä mieli, sitä korvatessa onkin tullut jo kaksi kiloa painoa. Samoin on käynyt kuin Elisaa odottaessa; tekee mieli tuoretta ja terveellistä. Hedelmiä, vihanneksia, kotiruokaa jne. On saanut suklaarusinat ja Brejk-patukka jäädä kaappiin. Sen sijaan olen popsinut illalla telkkaria katsellessa kurkkua, kirsikkatomaatteja, viinirypäleitä, appelsiineja, mandariineja, paprikaa jne jne. Ja tämän kaiken huuhtonut alas mustikka ProVivalla.

Tämä turvotus alkaa käydä jo aika työlääksi, ei edes t-paidat yllä mahan yli. Meinasin ensi kauppareissulla etsiä käsiini niitä Activian tuotteita, jos saataisiin tämäkin maha toimimaan useammin kuin kerran viikossa.
Omat äitiysvaatteeni lainasin miehen siskolle viime keväänä, mies ei kuitenkaan vielä halua ilmoitella uudesta tulokkaasta, joten en oikein voi pyydellä vaatteita vielä takaisinkaan. Onneksi muutama toppini ulottuu mahan yli ja farkkuni ovat matala vyötäröisiä. Kotona kuljen valtavaissa t-paidoissa, jotka toimittavat lähinnä yöpaidan virkaa, ja collegeissa / verskoissa, ts. kotihousuissa. Niitä onkin kertynyt vuosien varrella aika pino. Mukavimmat ovat jo haaroista ratkenneet ja muutenkin todella kulahtaneet, äitini saisi halvauksen ne nähdessään, mutta ne ovat vain niin mahdottoman mukavat!






16 Mar 2009

8+0: HELLO WORLD

21.2.2009 saatiin tieto, että pesueeseemme liittyy loka-marraskuun vaihteessa uusi jäsen. Ennestään meitä on neljä; minä, mies, 19kk ikäinen esikoistyttö Elisa ja huhtikuussa vuoden täyttävä kissa. Kahdelle jälkimmäiselle ei asiasta ole vielä kerrottu, yllätetään molemmat sitten ensimmäisillä ultrakuvilla. Toivottavasti sinne saakka päästään.

7+2 oli ensimmäinen neuvolakäynti. Operaatio sinänsä, että tuleva isosisko ei olisi halunnut lähteä ovesta ulos ollenkaan. En kyllä syytä häntä siitä, täällä oli aivan kamala ilma.

Neuvolan täti Lena vaikutti todella mukavalta ja englantikin sujui niin hyvin, ettei kommunikaatio-ongelmia ollut. Kuitenkin koko käynti tuntui olevan täysin turha. Täytin yhden paperin alkoholin käytöstäni ja Lena kertoi mitä haittoja tupakointi/alkoholin nauttiminen raskausaikana sikiölle aiheuttaa. Saatiin muutamia lappusia, mm. vinkkejä pahoinvoinnin helpottamiseen, sekä paperin johon pitää seuraavaa kertaa varten täyttää perustiedot. Laskettuaika olisi 1.11. Täällä tarjotaan vain yksi ultra ja se on noin rv 18. Ymmärsin kuitenkin Lenan puheista, että lääkäri- käynneillä ultrattaisiin. Se olisi sitten vasta 14.4.

Pahoinvointi alkoi rv 5+4. Eikä tämä todellakaan rajoitu aamuun. Koko päivän on ällöttävääkin ällöttävämpi olo. Kurkussa tuntuu pala ja maha tuntuu täyttyvän äärimmilleen pienistäkin suupaloista. Ja ruoka ei tunnu laskevan millään. Maha aivan turvoksissa, Elisaa odottaessa tällainen maha oli rv 20.

Tiistai yönä alkoi mahatauti, vessanpytty tuli tutummaksi kuin aikoihin. 12 tuntia, tunnin välein kävin syljeksimässä. Aluksi säikähdin, että kyseessä on raskauspahoinvointi. Mutta, onneksi päästiin pelkällä säikähdyksellä. Tosin, tuon maratonin jälkeen meni seuraavat kaksi päivää ihan sumussa.







15 Mar 2009

TRANSFORM | MUUTOKSIA

We got information 21.2.2009 that our family is gonna get new member in November. I'm gonna make this blog as my preagnancy diary and start writing in finnish. Thank you for this wonderfull year!

Saimme tiedon 21.2.2009, että perheemme saa uuden jäsenen marraskuussa. Aloitan suomenkielisen raskauskertomuksen huomenna. Tervetuloa mukaan!