[Pepparspray]: Valokuvausvinkki: Tarkennus

31 Mar 2012

Valokuvausvinkki: Tarkennus

Kotiäidin valokuvausvinkit osa 3.


Itse käytän vain kamerani keskimmäistä tarkennuspistettä automaattitarkennukseen.
Tällä tarkennustavalla saan mielestäni paremmin kontrolloitua tarkennusta. Tämä ei välttämättä toimi kaikilla eikä tämä todellakaan toimi kaikkeen kuvaamiseen, mutta itselleni tästä on tullut melkeimpä ainut tapa automaattitarkennuksen saralla.

Eli näin:
- Valitse kohde johon haluat tarkentaa, siirrä keskimmäinen tarkennuspiste kohteen päälle
- Paina laukaisin puoliväliin lukitaksesi tarkennuksen
- Pidä laukaisinta edelleen puoliväliin painettuna ja sommittele kuva uudelleen
- Ota kuva


Esimerkkikuvat:
1. Tarkensin ensin Elisan silmään, tämän jälkeen sommittelin kuvan niin, että etualalla näkyvä nukkeleikki tulee kuvaan mukaan.
2. Tarkesin ensin yläoikealla näkyvään lehteen ja tämän jälkeen siirsin kuvaa alemmas ja vasemmalle, jotta muutkin lehdet näkyisivät kuvassa.


Tämä tarvitsee jonkin verran harjoitusta onnistuakseen. Ja varsinkin ennakointia liikkuvia kohteita kuvattaessa. Suttuisia kuvia tulee alkuun paljon, mutta ne onnistuneet kyllä korvaavat sen :)



4 comments:

Pieni Lintu said...

Mä tein pokkarilla niin, että pidin esim. sormea kohdassa johon halusin tarkentaa ja sitte otin sormen pois ja pidin edelleen puolivälissä nappulaa ja otin kuvan. :) Kätevää esim. makroissa.

Nyt on onneksi järkkärissä manuaalinen tarkennus niin saa tarkennuksen sille etäisyydelle ku haluaa. :)

glenni said...

itsekin tein noin... ennen tota elohopeaa... eli nykyään muutan sitä tarkennuspistettä tarpeen mukaan (tai sitten vaan lauon niin monta kuvaa, et jossain on tarkkana oikeesta kohtaa...)

Unknown said...

Juu, manuaalista minäkin pyrin käyttämään esineitä/macroja kuvattaessa, mutta se on jo vähän liian vaikeaa minulle, että sillä saisin kuvattua noita lapsia :D

Unknown said...

Joo, välistä tämä on juuri sitä: mennään ihan sokkona ja toivotaan parasta :D

Post a Comment

Kiitos viestistäsi ♥