[Pepparspray]: VIIMEINEN

8 Jul 2010

VIIMEINEN


Tänään on Elisan viimeinen päiväkotipäivä ennen kesälomaa. Loman jälkeen pikkuiseni siirtyy isompien ryhmään. Valmiiksi jo jännitän miten tuo vaihto sujuu, löytyykö kavereita, pysyykö leikeissä mukana. Samaan ryhmään siirtyy onneksi Elisan hyvä kaveri, joten eiköhän nuo siellä keskenään pärjää.
Mietin mitä viedä osastolle läksiäislahjaksi. En halua muistaa jokaista hoitajaa erikseen (äitini kaapit ovat täynnä eriparisia kahvikuppeja, kynttilöitä ja servettejä), halusin viedä jotain yhteistä. Mietin kirjoja ja pelejä, mutta en tiedä ollenkaan mitä siellä jo on, joten en lähtenyt ottamaan riskiä. Jos ompelisin jotain? Mutta mitä? Vähän aikaa pähkäiltyäni tyynyjen, peittojen ja pussukoiden kanssa, tuli mieleeni lippunauha.





Flamingon on ollut aivan ihana, hoitotädit vielä ihanampia. Ottavat paljon kuvia lapsista, näitä kuvia löytyy joka puolelta osastoa, niin seiniltä kuin lattioistakin. On järjestetty kotileikkinurkkaus, on palikkaleikkinurkkaus, on majaa ja pallomerta. Vieraillessa näkee, että tädit ovat omistautuneita työlleen ja pitävät siitä. Tarinahuoneessa on purkeissa erilaisia esineitä, kolme nappia, neljä kynää, viisi korttia jne. Seinillä on numeroita ja kirjaimia. Isoon maailmankarttaan on lisätty jokaisen lapsen kuva ja vedetty viiva maahan, josta lapsi on kotoisin. Siellä on myös lokerikko, jossa on jokaisen lapsen oma nukke. Me vanhemmat väsäsimme nuo nuket vanhempainillassa (ja niin kuin sanonta suutarista, Elisan nukella ei ole tukkaa ja kasvot on hätäseen piirretty tussilla.) Nukkeja käytetään aamun ja iltapäivän tarinatuokioissa.
Osastolla myös joustetaan jokaisen lapsen tarpeiden mukaan; kaksoset ovat tottuneet nukkumaan päiväunensa 10-12, he nukkuvat silloin, ja leikkivät  leikkisalissa sillä aikaa kun muut nukkuvat 12-14.
Näitä esimerkkejä olisi vaikka kuinka, mutta näin lyhkäisyydessään; ihana vuosi takana.



 P.S. Ainiin! Ja alle kolmevuotiaat nukkuvat päiväunensa ulkona vaunuissa! Itse pidän tätä todella hyvänä asiana :)

1 comment:

LauraK said...

Ihanan kuuloinen hoitopaikka! Toivottavasti seuraava on yhtä ihana! Olen ensi vierailulla blogissa, kivalta näyttää :)
Omat lapset menee syksyllä päiväkotiin ja äitiä jännittää jo valmiiksi...

Post a Comment

Kiitos viestistäsi ♥