[Pepparspray]

17 Nov 2010

UUSI YSTÄVÄ


 Minulla on uusi ystävä.


 Hän on saksalainen.

 Hänellä on piiiiiiitkä häntä. Kirkkaan vihreä.


 Willa pitää hänestä myös kovasti.

Tapaamme melkein päivittäin.


 Emme kuitenkaan viikonloppuisin.

10 Nov 2010

IKUISUUSPROJEKTI

Elisan muistokirja.
Seuraavaksi Willalle.


P.S. En ole unohtanut postausta itsestäni, se on työn alla. Myös.

2 Nov 2010

MUSTA TUNTUU-BLOGISSA ARVOTAAN!

Palkintona
videokamera!

Kysymys kuuluu:
Mitä sinä kuvaisit?

Canon LEGRIA FS36

IHMINEN BLOGIN TAKANA

Keskustelimme eilen ystäväni kanssa siitä, millaisen kuvan ihmisestä saa blogin kautta. Tiedän muutamia bloggareita, jotka ovat tosi elämässä aivan erilaisia, kuin minkälaisen kuvan heidän bloginsa antaa.
Aloin miettimään millaisen kuvan minusta mahtaa saada. Yritin selata blogiani, katsella kuvia ulkopuolisesta näkökulmasta, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Samalla muistin, että lupasin jo keväällä postauksen minusta itsestäni.
Siispä haluaisin nyt kuulla, minkälainen ihminen minä sinun mielestäsi olen? Minkälaisen kuvan minusta saa blogini kautta?

 Seuraavassa postauksessa sitten kerron,
minkälainen ihminen tämän blogin takaa löytyy.
(Kuva: Michael Laghaney)

31 Oct 2010

112+140

Kurkkasin huvikseni kuvakansioideni koon.
Ulkoisella kovalevyllä kuvia on 112G,
läppärin kovalevyllä on 140G.
(Kuvat ovat viimeisiltä kolmelta vuodelta)


112+140G=252G
Mistä näitä kuvia oikein tulee?

P.S. Kuvien siirtäminen ulkoiselle kovalevylle paljasti,
että on tullut otettua 74 961 kuvaa sitten viime toukokuun.
Hullua.
P.P.S. Nopea laskutoimitus, tuo tekee noin 416 kuvaa päivässä.
Enää se ei kuulosta yhtään niin hullulta.

LABEL MAKER ♥

Tykkään kun tavaroilla on oma paikkansa ja että, ne ovat omalla paikallaan. On ihanaa kun voi kiireessäkin hakea jotain, tietäen tasan tarkkaan missä kyseinen asia kodissamme sijaitsee. Itse tiedän, mihin kaikki kuuluu ja mistä ne löytää, olenhan itse paikan päättänyt ja tavarat paikoilleen laittanu miljoonia kertoja.
Näin ei kuitenkaan ole papan kohdalla. Suurin ongelma ovat lasten vaatteet. Minä kun kuulemma vaihdan vaatteiden paikkoja kokoajan. Asiahan ei näin ole, mutta ilmeisesti paikan vaihtamiseksi riittää se, että se sama t-paita ei ole aina siinä päälimmäisenä.
Ollessamme Suomessa, pappa soitti ja kyseli mille hyllylle laitetaan Elisan pitkähihainen t-paita. Entäs Willan housut? No, bodyt sitten? Menevätkö Elisan farkut ja collegehousut samaan laatikkoon? Entä minun toppini, ripustetaanko ne paitojen tapaan henkarille vai viikataanko ne laatikkoon?
Luovutin. Käskin laittaa mihin parhaaksi katsoo, järjestäisin ne meidän tultuamme.
Lainasin vanhemmiltani labelmakerin, tarramerkkauskoneen. Ja minähän merkkasin. Kävin läpi kaikki kaapit, kaikki laatikot, hyllyt ja pussukat.
*klick klick klick... trrrrrrrrr..naps. klick klick klick... trrrrrr.. naps*
Ja niin on koko koti kategorioitu. Tarrat ovat piilossa, ne eivät näy ulospäin. Mutta jos tietää edes mihin kaappiin kyseinen tavara tai vaate kuuluu, pääsee jo aika pitkälle.
Ehkä pappakin nyt osaa.


 Laatikoiden reunat kaareutuivat,
tarrat eivät pysyneet kaarevasta kohdasta kiinni.
Lisäsin pienen pätkän teippiä.









28 Oct 2010

ISÄNSÄ JALANJÄLJISSÄ

 1 v: 12020g • 81cm

 Willalle ei riittänyt pelkkä ulkonäöllinen kloonautuminen.

 Vaan mitat kuukausi kuukaudelta,
ovat hyvin yhtenevät papan kanssa.


5 kk: 7200g | 67.5cm 7750g | 67cm
6kk: 8670g | 70cm 9000g | 72cm
8kk: 10260g | 75cm 10280g | 73cm
10kk: 11100g | 77cm11600g | 79cm
1v: 12020g | 81cm12300g | 81cm

 Pikkuruinen äiti ei paljoa vaikuta,
kun poika haluaa kasvaa yhtä suureksi kuin pappa!