[Pepparspray]

11 Sept 2009

MERIHARAKKA


Tämän vartalo on ollut valmiina jo pari kuukautta.
(Musta kangas miehen vanha kauluspaita,
valkoinen kirpputorilta löydetty pöytäliina)
Nyt vasta sain aikaiseksi lisätä jalat ja nokan, sekä maalata ne.
Ihan kivahan siitä tuli. Pääsee asustamaan miehen äitipuolen ikkunalle.

7 Sept 2009

ISO TYTTÖ

Hasselbackendagen.
Luvassa kaikkea hauskaa, tyttö ei vaan vielä sitä tiedä..


Hasselbackendagen. Taustalla Lucas-setä.
Valitettavasti sää ei ollut puolellamme,
puolen tunnin kuluttua alkoi sataa kaatamalla.


Uutta sänkyä testaamassa.
Pinnasänky tarvitaan pikkusisarukselle parin kuukauden kuluttua.
Ongelmia vaihdosta ei ole vielä tullut.
Aamuisin on ihana kuunnella paljaiden jalkojen tepsutusta meidän makuuhuoneeseen.


Ihan oikeana syntymäpäivänä.
Koska juhlat juhlittiin vasta viikonloppuna,
valmisti Elisa papan avustamana valkosuklaamoussea kakkua korvaamaan.

VIHDOIN JA VIIMEIN...

...sain itsestäni irti ja kävin kuvat läpi viimeisen kuukauden ajalta. Kuten aiemmin kirjoitin, kuukauteen mahtuu paljon kaikkea; kävimme mummolassa, Elisa aloitti päiväkodissa (vain 9h viikossa tosin) ja syntymäpäivät juhlittiin pariinkin otteeseen. Tähän päälle kaikki tavalliset arkihommat niin kalenteri on aika täynnä.


Retki Kupittaalle.
Patsaat näyttivät edelleen samanlaisilta, mitä omassa lapsuudessani.



Ylös ylös ylös.


Tunneli.

Vihdoinkin sopivan kokoiset välineet!


Kukka!


Lintupuistossa ruokittiin lintuja...


...vaikka suurinosa menikin omaan mahaan.


Silti jäi tilaa jäätelölle.


2-vuotiskuva omalla puulla.
Tällä kertaa ei hymyilyttänyt.
Takana näkyy naapurin rakennustyömaa.


Samalla juhlittiin Eeva-tädin ja Jarkon kihlajaisia.


Pohjanmaan kautta!



30 Aug 2009

MADAM MIMMIE



Kaverin ihanalle pellavapäälle valmistui 2-vuotislahjaksi tilda-nukke.
Elisa nimesi nuken Mimmieksi heti sen valmistuttua.
Vielä olisi tarkoitus pakettiin liittää nukelle jonkinlainen mekko tai muu vaate,
saa nähdä saanko aikaiseksi.

22 Aug 2009

KIIRE KIIRE KIIRE


Suomen-reissu.
Ensimäinen päiväkotipäivä.
2-vuotissyntymäpäiväjuhlat.
Kiire kiire kiire.
Ehkä jo ensi viikolla
ehdimme bloggamaan
tästä kaikesta.

3 Aug 2009

TILDAILUA

Kävimme perjantaina ostoksilla Uddevallassa. Askarteluliikkeestä löysin Tildas Hus-kirjan, hintaan 199kr (kuulemma Suomen Sinopeerissä samainen kirja jopa 68 euroa!!) No, hetihän sitä piti aloittaa ku kotiin päästiin. Ihan Ensimmäinen Tilda-nukkeni meni tuliaisiksi Meja-prinsessalle, jonka luona vierailimme lauantaina. Sunnuntaina valmistui pari tohveleita, sekä laatikoita. Tänään vielä pari laatikkoa ja ehkä vielä huomenna tohvelit... Kyllä, koukussa ollaan ja pahasti. Ohjeet ovat erittäin yksinkertaisia ja helppo ymmärtää pelkkien kuvien perusteella (kirja on norjankielinen). Englanniksi kyseinen kirja löytyy nimellä Sew Pretty Homestyle.
Yritän löytää Suomesta lisää Tilda-kirjoja, mutta jos hinnat todellakin ovat tuota 68 euron luokkaa, niin ostan suosiolla täältä norjan- ja ruotsinkielisiä!
Suomeen lähdemme keskiviikkona, sopivasti juuri Helsinki-Vantaan muutoksen avajaispäivänä, kun meillä on vaihtoaikaa vain 30 minuuttia, normaalin tunnin sijaan. Vaihtojen pitäisi olla sujuvampia muutoksen jälkeen, joten toivotaan parasta.


Elisa nimesi nuken MiiMiiksi.
Huono kuva, mutta eiköhän tuosta saa idean selville.


Laatikoita vessaan.


Laatikoita Elisan tavaroille.


Tossut kokoa 39.
Seuraavien kaavan meinaan skaalata Elisan kokoon.