[Pepparspray]

25 Mar 2009

8+4: OSTOKSIA

Pimennys-yrityksistä huolimatta Elisa heräsi puoli seitsemän. Tämän jälkeen harmittelinkin, että Ikea aukeaa vasta kymmeneltä, koska tiesin Elisan olevan jo rättiväsynyt palatessamme.
Ja tulihan sitä tavaraa, joskin ei niin tuiki tarpeellista. Elisalle löysin pyykkipussin ja pienet tuolit. Saatuani tuolit koottua Elisa istui niissä seuraavat puolituntia ja hoki "Sitta, sitta mamma, sitta!".

Ostin myös jos jonkinlaista purkkia ja purnukkaa, jos saisi noita kaappeja vähän järkevämpään järjestykseen. Löysin myös aivan ihanat kukkaruukut parvekkeelle. Pääsiäiseksi voisi niihin jo istuttaa muutaman narsissin. Alakerran naapurilla näyttää olevan jo. Elisa nukahti tulomatkalla autoon, mutta nukkui silti vielä kotona kaksi tuntia. Nyt kuuluu huutelua sängystä, mahtoikohan olla liian pitkät päiväunet.

Huomenna avoimeen päiväkotiin, ajattelin askarrella
pääsiäiskortteja Elisan avustuksella. Kotona pitäisi istutella rairuohoa. Mitenkään erikoisemmin meillä ei kyllä pääsiäistä juhlita, syödään ihan tavallista arkiruokaa. Virpomaankaan täällä tuskin uskaltaa lähteä, soittavat vielä poliisit kun kaksi hullua suomalaista ilmestyy ovelle kummia mutisten ja oksilla sohien.

Mahassa ei sen kummempaa, kuplii niin kuin ennenkin. Kotidopplerin ostamista ollaan mietitty, saisi Elisakin kuunnella vauvan sydänääniä ja onhan ne kiva muisto tulevaisuuteen. Elisaa odottaessa emme voineet edes harkita tällaisia ylellisyyksiä.

Vielä kaksi viikkoa neuvola-aikaan ja kolme lääkärikäyntiin. Ei olla vielä keskusteltu halutaanko sukupuoli selvittää etukäteen, mutta itse ainakin haluaisin. Mies toivoo tietysti poikaa, minulle niin väliä enää kun tuon haluamani prinsessan olen jo saanut. Halvemmallahan toki pääsisi jos tyttö tulisi, on meinaan aikamoinen kasa pieniä vaatteita odottamassa. Poikaa ei niin viitsi vaaleanpunaiseen pukea, sillä sitä väriähän nuo vaatteet suurimmaksi osaksi on, tai ainakin vaaleanpunaisin yksityiskohdin.

Nopeasti tämä aika tuntuu menevän, ainakin triplasti nopeammin kuin Elisan odotus. Mahtaakohan täl pikku neidin perässä juoksemisella olla osuutta asiaan?

24 Mar 2009

8+3: TURVOTUSTA JA VÄSYMYSTÄ

Pahoinvointi on loppunut, turvotus ei. Vatsa näyttää vieläkin pallolta, olen sitten syönyt tai en. Näyttäisi myös siltä, että vatsatauti on meidän perheen osalta kärsitty.

Eilen avoimessa päiväkodissa askartelin pääsiäiskoristeita, Elisa piirteli omiaan. Ei oikein vieläkään jaksa keskittyä mihinkään tuollaiseen hirmu kauaa. Hauskimmat lelut siellä taitavat tällä hetkellä olla nuket, sekä perässä vedettävä koira. Muut lapset tykkäävät myös palapeleistä, mutta Elisa ei ole niistä vielä kiinnostunut.

Päivät pitenee ja aamut tulevat aiemmin. Tämän on myös Elisa huomannut, sillä tänään herättiin kuudelta, viime viikolla vielä seitsemältä ja kuukausi sitten vasta kahdeksalta.


Tänään perhepäiväkodissa olikin tungosta, normaalin 1-2 perheen sijaan, siellä olikin 5 perhettä, lapsia yhteensä 8. Lapset istuttivat voileipäkrassia ja muovailivat muovailuvahalla. Elisan aikaisen herätyksen vuoksi tuli väsy jo kauan ennen lauluhetkeä, sisulla kuitenkin mentiin loppuun asti. Kotona lounaalla tämä näkyi ruuan sylkemisenä ja maitolasin kaatamisena. Ripustimme nyt Elisan ikkunaan lakanan, jos se auttaisi, jotta huomenna nukuttaisiin vähän pidempään. Toinen vaihtoehto on lähteä kerhosta pois vähän aiemmin, mutta kun tuo lopuksi järjestettävä lauluhetki on Elisalle niin mieluinen, en haluaisi sitä häneltä evätä.

H
uominen
p
erhepäiväkoti onkin peruttu ja meinaamme suunnistaa Elisan kanssa Ikeaan. Sinne on n. 40km matka, joten ihan joka viikko sinne ei jaksa ajella. Tästä syystä varmaankin tavaraa kertyy ostoskärryyn pelottavia määriä. Tällä kertaa hakemaan lähdemme Elisalle uutta patjaa. Vanha on jo pariin kertaan pesty ja useaan kertaan tuuletettu, mutta saan itselleni rauhan vasta kun toisella on varmasti hygieeniset petivehkeet. Samalla ajattelin ostaa uuden tyynyn, saa välillä pesuun tuon toisen.

Miehen isoisälle lupasin ommella terassin verhot, jos vaikka viikonloppuna saisin aikaiseksi. Eihän tuo ole homma eikä mikään, suoraa saumaa vaan koneella, mutta kankaiden onnistunut levittely tässä taloudessa onnistuu vain Elisan nukkuessa. Ja arki-iltaisin olen niin väsynyt, että nukahdan tv:n ääreen jo ennen yhdeksää.

Viikonloppuna mennään varmaan miehen isälle. Faffa ja Annelie on ollut kaksi viikkoa kanariansaarilla ja haluaisivat kovasti nähdä meidän kiukkupussin. Fammu sen sijaan lähti tänään Englantiin. Liikkuvaisilta tuntuvat nämä tämän puolen isovanhemmat, Suomen mummo ja ukki kun pysyvät aika paikallaan.

Maha-asiaa. Siinä se on ja möllöttää. Tupakkaa tekee välillä mieli, sitä korvatessa onkin tullut jo kaksi kiloa painoa. Samoin on käynyt kuin Elisaa odottaessa; tekee mieli tuoretta ja terveellistä. Hedelmiä, vihanneksia, kotiruokaa jne. On saanut suklaarusinat ja Brejk-patukka jäädä kaappiin. Sen sijaan olen popsinut illalla telkkaria katsellessa kurkkua, kirsikkatomaatteja, viinirypäleitä, appelsiineja, mandariineja, paprikaa jne jne. Ja tämän kaiken huuhtonut alas mustikka ProVivalla.

Tämä turvotus alkaa käydä jo aika työlääksi, ei edes t-paidat yllä mahan yli. Meinasin ensi kauppareissulla etsiä käsiini niitä Activian tuotteita, jos saataisiin tämäkin maha toimimaan useammin kuin kerran viikossa.
Omat äitiysvaatteeni lainasin miehen siskolle viime keväänä, mies ei kuitenkaan vielä halua ilmoitella uudesta tulokkaasta, joten en oikein voi pyydellä vaatteita vielä takaisinkaan. Onneksi muutama toppini ulottuu mahan yli ja farkkuni ovat matala vyötäröisiä. Kotona kuljen valtavaissa t-paidoissa, jotka toimittavat lähinnä yöpaidan virkaa, ja collegeissa / verskoissa, ts. kotihousuissa. Niitä onkin kertynyt vuosien varrella aika pino. Mukavimmat ovat jo haaroista ratkenneet ja muutenkin todella kulahtaneet, äitini saisi halvauksen ne nähdessään, mutta ne ovat vain niin mahdottoman mukavat!






16 Mar 2009

8+0: HELLO WORLD

21.2.2009 saatiin tieto, että pesueeseemme liittyy loka-marraskuun vaihteessa uusi jäsen. Ennestään meitä on neljä; minä, mies, 19kk ikäinen esikoistyttö Elisa ja huhtikuussa vuoden täyttävä kissa. Kahdelle jälkimmäiselle ei asiasta ole vielä kerrottu, yllätetään molemmat sitten ensimmäisillä ultrakuvilla. Toivottavasti sinne saakka päästään.

7+2 oli ensimmäinen neuvolakäynti. Operaatio sinänsä, että tuleva isosisko ei olisi halunnut lähteä ovesta ulos ollenkaan. En kyllä syytä häntä siitä, täällä oli aivan kamala ilma.

Neuvolan täti Lena vaikutti todella mukavalta ja englantikin sujui niin hyvin, ettei kommunikaatio-ongelmia ollut. Kuitenkin koko käynti tuntui olevan täysin turha. Täytin yhden paperin alkoholin käytöstäni ja Lena kertoi mitä haittoja tupakointi/alkoholin nauttiminen raskausaikana sikiölle aiheuttaa. Saatiin muutamia lappusia, mm. vinkkejä pahoinvoinnin helpottamiseen, sekä paperin johon pitää seuraavaa kertaa varten täyttää perustiedot. Laskettuaika olisi 1.11. Täällä tarjotaan vain yksi ultra ja se on noin rv 18. Ymmärsin kuitenkin Lenan puheista, että lääkäri- käynneillä ultrattaisiin. Se olisi sitten vasta 14.4.

Pahoinvointi alkoi rv 5+4. Eikä tämä todellakaan rajoitu aamuun. Koko päivän on ällöttävääkin ällöttävämpi olo. Kurkussa tuntuu pala ja maha tuntuu täyttyvän äärimmilleen pienistäkin suupaloista. Ja ruoka ei tunnu laskevan millään. Maha aivan turvoksissa, Elisaa odottaessa tällainen maha oli rv 20.

Tiistai yönä alkoi mahatauti, vessanpytty tuli tutummaksi kuin aikoihin. 12 tuntia, tunnin välein kävin syljeksimässä. Aluksi säikähdin, että kyseessä on raskauspahoinvointi. Mutta, onneksi päästiin pelkällä säikähdyksellä. Tosin, tuon maratonin jälkeen meni seuraavat kaksi päivää ihan sumussa.







15 Mar 2009

TRANSFORM | MUUTOKSIA

We got information 21.2.2009 that our family is gonna get new member in November. I'm gonna make this blog as my preagnancy diary and start writing in finnish. Thank you for this wonderfull year!

Saimme tiedon 21.2.2009, että perheemme saa uuden jäsenen marraskuussa. Aloitan suomenkielisen raskauskertomuksen huomenna. Tervetuloa mukaan!

13 Feb 2009

RENOVATION

We have been planing to change bedrooms with Elisa,coz her room is so small and our is huge. We don't need space in bedroom, we're only sleeping in there. But for Elisa it's nice to have space for all the toys, games etc. So, this weekend we did it, here is the results!