[Pepparspray]: Vii5i

21 Aug 2012

Vii5i










Me vietetiin Elisan syntymäpäivää lähtemällä keskustaan seuraamaan joka vuotista purjehduskilpailua, Tjörn Runtia. Perjantaina oli vuorossa lapset optimistijollineen. Willa oli veneistä niin innoissan, että joskohan sitä muutaman vuoden päästä pitää  hänellekin opettaa purjehduksen saloja.

Elisa nautti päivästä täysin siemauksin, saihan hän itse päättää mitä tehdään. Ensin käytiin mäkkärissä lounaalla, tämän jälkeen käveltiin rantaa pitkin keskustan leikkipuistoon. Kiersimme muutamat kaupat, ihmettelimme mereneläviä ja papan päästyä töistä suuntasimme Smyckaniin.
Korvakoruja Elisa on pyytänyt jo pari vuotiaasta. Silloin luvattiin, että kunhan täyttää viisi, niin voidaan ne käydä laittamassa. Ja niinhän me käytiin.
Toimitus sujui todella hienosti, suuri kiitos kuuluu rei'ittäjälle, joka osasi hoitaa homman kotiin. Molempia korvalehtiä koristaa nyt pienet kukat, joista tyttö on enemmän kuin ylpeä! Jokaiselle tutulle ja vähemmän tutulle, niistä pitää mainita ja hiuksien on ehdottomasti oltava kiinni, jotta ne näkyvät!
Tämän jälkeen käytiin vielä ravintolassa syömässä ja palattiin kotisohvalle katsomaan elokuvaa.


Meillä on vielä ihan kesäiset säät, eilen iltalenkillä tuskailinkin +25°C:ssa.
Lauantaille on luvassa Midnightrun, joten tämä viikko menee treenatessa. Laiskoteltua on tullut vähän liikaakin ja epäilen, etten yllä lähellekään tavoiteaikaani. Onneksi säätiedoitus lupailee sentään vain +15°C ja vesisadetta, helpompi juosta :)

Energistä tiistaita!



Ainiin. Ja kun on viisivuotias, voi mainita pikkuveljelle joka välissä, että: "Katsos kun minä olen jo viisi, sinä olet vasta kaksi!" ;)

1 comment:

Anonymous said...

Hurjasti onnea viisivuotiaalle! Ihanalta kuulosti teidän päivänne :)

Post a Comment

Kiitos viestistäsi ♥