[Pepparspray]: Minä, minua, minusta, minuun, minulle

26 Mar 2012

Minä, minua, minusta, minuun, minulle

Kuva by iphone.
Tätä lisää siis.
Olenkin ollut aika itsekäs viimeaikoina.
Tänäänkin kävin töiden jälkeen shoppailemassa, ihan vain itselleni!
(No, apteekista ostin myös Willalle astmalääkkeet)
Uudenvuoden lupauksiini kuului juurikin tuo itsekkyys. Omaa aikaa, omia juttuja.
Yksi oli myös kuntosalilla säännöllisesti käyminen. Willan raskauden jälkeen en ole tehnyt lihaskunnon eteen juurikaan mitään ja varsinkin vatsa- ja selkälihakseni ovat todella heikossa kunnossa. Alhainen painoni ja yliliikkuvat niveleni haukkaavat kuitenkin aimo osan kuntosalin kiinnostavasta tarjonnasta. Jooga, pilates ja zumba kiinnostaisivat kovasti, mutta osteopaattini suositteli välttämään niitä toistaiseksi. Hän suositteli CXWORXia joka pitää sisällään niin mahan, selän kuin takapuolenkin lihakset. Punttisalille minua ei saa. Ei sitten mitenkään. (Näinhän se menee, se mitä todella tarvitsisi, ei kiinnosta ollenkaan ja se mikä kiinnostaa on juurikin sitä, jota ei suositella.)
Sen verran jääräpäisyyttä kuitenkin löytyy, että aion aloittaa juoksemisen. Painotus sanalla 'aloittaa', koska homman loppuun viemisestä ei ole takeita, ehkä lopetan jo huomenna ;)
Juokseminenkin on aina kuulunut niihin puuhiin, joita en ole vain tajunnut. En vaan ymmärrä mitä hienoa, hauskaa tai nauttittavaa siinä on.
Tämä olisi kuitenkin suunnitelmissa. Tuo kaksilahkeinen löi vetoa kahden päivän puolesta. Itse uskon jaksavani ainakin kaksi viikkoa. Vetoa en kuitenkaan sen puolesta löisi.

Tällaisia suunnitelmia siis tälle päivälle. Käyn kaivamassa lenkkarit vintin perukoilta kunhan  Mr. Epäusko kotitutuu töistä. Kerron huomenna/myöhemmin tänään miten sujui. (Jos selviän koetuksesta hengissä!)


Energistä maanantaita teillekin!
(Älkääkä hyvät ihmiset käyttäkö sitä ainakaan mihinkään typerään juoksemiseen ;)

3 comments:

EBBA said...

Munki pitäs oppia olemaan vähän enempi itsekäs. Viime aikoina oon kyl osannu jo jonku verran !

Ps. Hot mama ! <3

Ylva said...

Hyvää itsekkyyttä! ;D Tuo ohjelma tuntuu tosi järkevältä ja innostavalta. Voisinkohan itse aloittaa vastaavan vaikka kesälomalla (minulle on tulossa pitkä loma pitämättömien lomapäivien takia) ja kun pääsen vauhtiin, niin liikkuminen sujuisi myös työpäivien jälkeen... Nyt en oikeasti jaksa mitään ohjelmoitua...

Hauska nähdä sinustakin kuvia.

Unknown said...

Kahden viikon jälkeen voin kertoa, että toistaiseksi nuo ovat olleet niin pieniä pyrähdyksiä, että niihin on jaksanut motivoitua! Tällainen sohvaperunakin jaksaa jatkaa, kun ei heti lyödä päälle 2h kävelylenkkiä :D

Post a Comment

Kiitos viestistäsi ♥