[Pepparspray]: KESÄTUKKA

3 Jun 2009

KESÄTUKKA

Kyllästyin joka aamuiseen takkujen selvittelyyn ja varasimme Elisalle ajan hiustenleikkuuseen samalla kun mies kävi leikkauttamassa omansa. Eilen melkein jo itkua väänsin, kun mietin miten kyseinen operaatio mahtaa sujua, tyttäremme kun on aika... temperamenttista sorttia. Ennen lähtöä kyselin vielä muilta äideiltä leikkuukokemuksia näin pienen kanssa. "Huusi koko aika, hyvin meni..." sain vastaukseksi. APUA!!

Juttelin sitten Elisalle ennen päiväunia ja niiden jälkeen. "Tänään mennään parturiin, siellä sellainen täti leikkaa sinun hiuksia, niks naks, siks saks." Ja silittelin Elisan tukkaa. "Täti ottaa sakset ja niks naks, siks saks." "Jajja!" Vastasi Elisa, tarkottaen "Soo soo". (Tällä varmasti tarkoitti saksia, joihin hän itse ei saa koskea, ne jostain löytäessään tuo minulle ja sanoo "Jajja!")
No, siis kerroin Elisalle mitä tapahtuu, on kuulemma hieno autotuoli ja kaikki (lueskelin kyseisen paikan nettisivuja aiemmin ja siellä mainittiin, että lapsi voi halutessaan istua autotuolissa)

Otin kameran mukaan, totta kai, ensimmäinen ammattilais-leikkuu kyseessä. Ja miten hienosti se meni! Ei todellakaan olisi tarvinnut jännittää. Täti oli selvästi perillä miten lasten kanssa toimitaan, hän näki heti että Pupu on Elisalle tärkeä, ja ehdotti josko Pupu istuisi Elisan vieressä autossa. Ja Pupun siihen istuuduttua täti esitteli Elisalle saksia ja harjaa jolla hiukset pyyhittiin pois. Tädin aloittaessa Elisa istui kun tatti paikallaan ja tuijotti peilistä mitä tapahtuu. Hetken kuluttua hän huomasikin, että suortuvat putoilevat Pupun päälle ja sanoi: "Bläääää!" Täti ojensi hänelle harjan ja hän sai itse putsata hiukset pois. Hetken kuluttua alkoi Elisakin rentoutua ja pää alkoi pyöriä. Hyllyssä oli pino lasten kirjoja ja niitä selatessa meni aika mukavasti. Välillä tietysti piti harjailla Pupua, kirjaa ja omaa polveakin, kun suortuvat putoilivat työn edetessä.

Latvoista otettiin kymmenisen senttiä ja etutukasta viisi. Latvoihin jäi vielä pieni kihara, kääntyvät nätisti ulospäin.

Leikkauksen jälkeen saimme kuulla, että Elisa oli oikein esimerkillinen asiakas, mikä tietenkin lämmitti mieltä. Hintaa tälle kaikelle tuli 250kr (n.23e), mutta kyllä oli joka öören arvoinen reissu. Kotona tämä operaatio tuskin olisi sujunut näin nopeasti, helposti ja itkuttomasti! Ja tietysti, uusi kesätukka on aivan ihana! Vai mitä sanotte?





Jännittää!


Vuohi!


Edessä oli myös telkkari, jossa pyöri SVT Barn.


Totista tarkastelua.


Mitäköhän tästä tulee!?


Hienohan tämä!

1 comment:

Tiina said...

Olipas teidän parturointi sujunut hyvin. Hieno tukka!
Meidän kuopus pitäisi kanssa viedä, kun on tuollainen liehuletti.

Post a Comment

Kiitos viestistäsi ♥