[Pepparspray]

4 Feb 2014

Hengitys

Se on automaattista.
Siihen ei terveenä kiinnitä huomiota.
Sen huomaa vasta kun se ei toimi.


Tänään se ei Willalla toiminut. Minut hälytettiin heti aamusta takaisin kotiin, luentoa oli kestänyt 45 minuuttia kun puhelin soi. Willa yskii, eikä se tunnu lääkkeellä laantuvan, vaikuttaa väsyneeltä eikä oiken pysy muiden mukana. Tämä oli kyllä odotettavissakin, pari yskänpuuskaa tuli jo aamupuuhien aikaan.
47km ajo takaisin ja poika päiväkodista. Yski raukka vedet silmissä, puhekaan ei enää onnistunut. Äkkiä kotiin ja lisää lääkettä, poika sohvalle television ääreen ja ikkunat auki.
Yskiminen laantui päivänmittaan rohisevaksi hengitykseksi, palatakseen taas illalla voimakkaana takaisin. Tämän lisäksi pientä lämpöilyä, vuotava nenä ja vatsa sekaisin. Minkähänlainen tauti tämä on.
Astmalääke ei tunnu täysin riittävän, mutta toivomme, että uni rauhoittaisi. Jollei, niin kohta lähdetään päivystykseen. Vaihtoehtona on myös kortisonitabletit ja niitä annetaan jos menee keskellä yötä todella pahaksi.



Minulta jäi siis koulupäivä välistä, olen istunut Willan vieressä sohvalla koulutöitä tehden. Keskittyminen oli vain kovin vaikeaa, kun herra Höpöttäjän yskä lakkasi, alkoi taukoamaton, pari tuntia kestänyt puhetulva. Otti selvästi tuon aamun hiljaisuuden takaisin ;)

Ollaan päästy sairastumisien suhteen helpolla tänä syksynä ja talvena. Onkin noussut pieni epäilys vanhan kodin tai päiväkodin mahdollisesta kosteusvauriosta/homeesta. Lapsien ei ole pitänyt sairastumisten vuoksi olla pois koulusta/päiväkodista kertaakaan tänne muuton jälkeen.
Mies jää huomenna Willan kanssa kotiin, minä pääsen kouluun.

Tämä päivä on menty ihan minimillä kaiken suhteen, pedit jäivät petaamatta, pyykit on vielä koneessa ja olohuone lainehtii kirjoista. Nyt raivaushommiin siis.

3 Feb 2014

Tavallinen maanantai

Taas lähti uusi viikko käyntiin!
Meidän talvi näyttäisi olevan ohi; muutaman lumisen viikon jälkeen alkoi lauantai-iltana vesisade. Lämpötila on plussalla ja ilmassa tuoksuu kevät. Ihanaa!
Auringonpaiste paljasti karun totuuden ikkunoidemme puhtaudesta, joten tällä viikolla pitääkin testata joululahjaksi saamani ikkunanpesu-laite. Joulupukkikin huomasi muuton yhteydessä kolminkertaiseksi paisuneen ikkunoiden lukumäärän...
Kevään lukujärjestys toi tullessaan maanantain ja torstain etäpäivät. Psykiatriaa on tiistaisin, oikeuspsykiatriaa keskiviikkoisin ja perjantai aamuisin on dementiaa. Olen todella tyytyväinen kurssivalintoihini, kaikki kolme vaikuttavat todella mielenkiintoisilta, enkä malta odottaa mm. oikeuspsykiatrian laitoksella vierailua, puhumattakaan toukokuun työharjottelusta!



7:00 Herätys
7:15 Lapsille aamupalaa
7:30 Pukemista, pesemistä ja hiusten harjausta
8:15 Elisa koululle
8:20 Willa päiväkotiin
8:30 Kotona, omaa aamupalaa, aamun jälkien siivousta, pesukoneiden täyttö
9:00 Koulutöitä
10:30 Pyykinpesukoneen tyhjennystä, uudelleen täyttöä, kuivuri päälle
10:50 Koulutyöt jatkuu
12:30 Lounastauko, pyykkien viikkausta ja silitystä
13:30 Ja koulutyöt jatkuu....
15:45 Lapset koulusta ja päiväkodista, kaupan kautta kotia
16:15 Ruoka tulille, alakerran imurointi
16:30 Mies kotiutuu, yläkerran imurointi
17:00 Ruuaksi kanapataa ja riisiä
17:30 Kohti voimisteluhallia
19:30 Iltapuuhat
20:00 Lapset nukkumassa, omaa aikaa

Nämä etäpäivät on pakko jakaa osiin, jotta jaksaa käyttää edes suurimman osan päivästä koulutöihin. Koulun alettua vuosi sitten yritin päntätä koko 8:30-16:00 välisen ajan, mutta totesin, että siinä vain sekoaa pää, eikä mikään jää muistiin.
Nykyään yritän rytmittää päivää vähän koulupäivän tapaan, pienet tauot tekevät hyvää. Kotihommat pysyvät mukavasti ajantasalla, eikä totaalinen uupumus iske heti iltapäivästä.



Hyvää alkanutta viikkoa!

28 Jan 2014

Borrelioosi

Lääkäri soitti testitulokset; borrelioosi oli positiivinen.
Ensin tuli kiukku, sen jälkeen epätoivo. Miten tästä eteenpäin?
Huomenna selvittelen, että mihin tehdään ja minkälainen valitus. Suoraan terveyskeskukseen sitä tuskin kannattaa tehdä, pitää löytää joku ylempi taho.
Olemme koko illan lueskelleen myöhäisvaihdeen borrelioosin oireita. Toistaseksi ei ole mitään siis havaittu ja toivottavasti mitään ei tulekaan, mutta noita pitää pitää silmällä tulevaisuudessa. Me siis kävimme ensimmäisen kerran lääkärissä asian tiimoilta 14. elokuuta, puremasta on siis reilu 5kk ennen antibioottihoitoa. Mahdollisten oireiden kirjo on valtava, aina väsymyksestä halvaantumisiin ja osaa on todella vaikea kysellä neljävuotiaalta.
Unohdin siinä kiukussani kysellä lääkäriltä, että pitäisikö testata vielä jotain lisää, soittelen sinne huomenna.
Samalla testattiin D-vitamiinitasot. Ne ovat vähän alhaiset, eivät kuitenkaan mitenkään hälyttävän, mutta vitamiinilisä tuplataan.






Että tällaista tiistaita. Voikaahan hyvin!

26 Jan 2014

Kunnialaukaus

En ole missään mielessä uskovainen, mutta olen yleensä sitä mieltä, että kaikella on tarkoituksensa. Vähän ennen joulua unohti mies aamulla avaimet kotiin töihin lähtiessään. Tarina lyhykäisyydessään menee niin, että joutui tuon takia viivyttämään töistä lähtöään vartilla, jonka aikana matkalla jonka hän ajaa sattui iso kolari. Sitä väkisinkin miettii, mitä jos ne avaimet olisivatkin tulleet aamulla mukaan.

Nyt on parin viikon aikana sattunut niin monta meitä koskettanutta onnettomuutta, sitä miettii, että mikä mieli tässä on.
Yksi niistä sattui tällä viikolla, kun saimme tietää miehen serkun, nuoren jääkiekkoilijalupauksen, lyyhistymisestä kesken jääkiekkopelin. Lyyhistymisen syy on vielä epäselvä, mutta sen seurauksena hän luisui pää edellä kaukalon laitaan ja makaa tällä hetkellä sairaalassa halvaantuneena kainaloista alaspäin.
Paikka jossa asumme on pieni, kaikki tuntevat kaikki. Jääkiekko on iso juttu, koko saaren ainoa jäähalli sijaitsee täällä. Ja tämä kosketti koko yhteisöä.

Tuon jääkiekkoilijapojan kunniaksi pelasivat eilen jo uransa lopettaneet miehet; Team Old Boys. Peli laitettiin pystyyn ihan extempore ja osa joukkueesta oli vielä juossut ostamaan mailaa ja teroittamaan luistimiaan launtai aamuna :)
Minä sain kunnian ottaa heistä joukkuekuvan, joka allekirjoitusten jälkeen viedään loukkaantuneelle pojalle sairaalaan. Joukkuekuvaa en tässä julkaise, mutta pari kuvaa pelistä. Taisin viedä kamerani ihka ensimmäistä kertaa jäähalliinkin. Valon puolesta ei ollut ongelmaa, tätä pelkäsin ja tähän olin varautunutkin. Ongelmana oli lähinnä ripeä kinttuiset pelaajat, jotka tunkivat kamerani eteen juuri kun olin saamassa kuvaa mahtavasta tilanteesta!
Oppia ikä kaikki.



Näin synkeistä tunnelmista huolimatta, haluan toivottaa teille hyvää alkavaa viikkoa, käyttäkäähän kypärää, heijastinta ja turvavyötä!

23 Jan 2014

Lupaus vuodelle 2014

Entistä terveellisempää ruokaa.

Ruokamme on suht terveellistä jo nyt, valmisruokia tai roskaruokaa syömme ehkä kerran, pari vuodessa. Kotiin ostamme luomua, silloin kun sitä on helposti saatavilla. Turhan usein käymme kuitenkin tuossa lähikaupassa, missä sitä valinnanvaraa ei aina ole.
Ennen Willan allergioita, en juurikaan kiinnittänyt huomiota tuotteiden sisältöihin, kyse oli enemmänkin siitä, etten aina halunnut tietää mitä ne sisältävät. Mutta sitten kun kaupassa piti lukea jokaikisen tuotteen tuoteseloste, tuli sitä väkisinkin tietoiseksi, mitä kaikkea ylimääräistä moskaa niissä on.
Ruuan kanssa on toki aina salaattia ja/tai vihanneksia ja minä työnnän joka ruokaan sesamin- ja pellavansiemeniä, mutta jotenkin tuntuu, että sitä voisi yrittää vielä enemmän.

Tähän väliin todettakoon, että minä en ole mikään huippukokki, en oikeastaan edes pidä ruuanlaitosta. Turhan usein yritän tehdä jotain helppoa ja nopeaa. Tästä syystä tykkään uuniruuista. Ne on yleensä nopea valmistaa, eikä ruokaa tarvitse olla koko ajan vahtimassa tai sekoittamassa.
Nykyinen lempparini onkin, niin valmistuksen kuin maun vuoksi, uunissa haudutetut kasvikset. Varsinkin porkkana! Näiden kanssa sitte vaihtelevasti lihapullia (nämä valmistaa mies, minä en jaksa yleensä pyöritellä ja teen pihvejä :D), erilaista lihaa pihveinä tai lohta. Wokki-muodossa lisään joskus kanaakin.
Kalaa ja kanaa meillä syödään liian harvoin. Kalaa noin kerran viikossa, yleensä lohen muodossa, kanaa ehkä kerran kahteen viikkoon. Olen todella huono valmistamaan tuota lohta, joko paistan sellaisenaan tai laitan uunissa sitruunan ja tillin kera. Kesällä vaihtelua tuo makrilli, joka on koko perheen ehdoton suosikki.
Tämä kala-asia on yksi, johon yritämme tehdä parannuksen. Pyrimme syömään sitä useammin ja opettelemaan muidenkin kalojen valmistusta.





Emme siis aloita mitään kalorien laskemista, yritämme vain tehdä terveellisempiä valintoja. Meiltä reilun kilometrin päässä sijaitsee luomutila, josta voi kesällä ostaa perunaa, porkkanaa, tomaattia ja kurkkua ainakin. Kunhan se taas talven jälkeen aukeaa, siellä pitää ehdottomasti käydä.

Itse aion myös lopettaa ainaisen colan litkimisen, vähentää karkkia ja suklaata. Mitään herkkulakkoa en aio aloittaa, koska tiedän, että jos kiellän ne itseltäni kokonaan, tekee niitä entistä enemmän mieli. Lähinnä tässäkin asiassa yritän vaihtaa herkuttelut hedelmiin ja kasviksiin. Ja kotona valmistettuihin, lisäainevapaisiin, leivonnaisiin.
Lasten karkkipäivä on lauantaisin, silloin saa Elisa pienen määrän irtokarkkeja ja Willalle vähäsuolaisia sipsejä. Epäilen, etten jaksa tapella noiden herkkujen vaihtamisesta johonkin terveellisempään, mutta aion ainakin vastaisuudessa laittaa tarjolle terveellisempiä vaihtoehtoja. Elisalle ainakin tuntuu olevan tärkeää ruuan terveellisyys ja kyselee usein syödessään onko tämä tai tämä terveellistä. Muutaman kerran jättänyt karkitkin syömättä, kun olemme vastanneet, että ne eivät todellakaan ole terveellisiä.

Tällaisia pohdintoja torstaille. Mies lähtee kohta sählyn peluuseen, minä rojahdan sohvalle tv-torstain merkeissä. Huomenna on aamusta dementia-luento, iltapäivällä luvassa viikkosiivousta ja illalla lautapelejä.
Huomiseen!