[Pepparspray]: Näin voi alkaa vain hyvä viikko

11 Nov 2013

Näin voi alkaa vain hyvä viikko

Ohjelman täyteisen viikonlopun jälkeen startattiin uuten viikkoon hyvillä mielin. Herättiin koko poppoo samasta sängystä, lapset ovat olleen yskäisiä ja nukkuneet huonosti, vaeltaneet vuoron perään meidän sänkyymme harva se yö. 5:55 soitti kelloradio, löhöttiin sängyssä 6:15 saakka, jolloin miehen oli pakko nousta ehtiäkseen seitsemäksi töihin. Minä ja lapset vietettiin rauhallinen aamu, Elisa vietiin vapaa-ajankerhoon 7:30 ja heti sen perään Willa päiväkotiin.
Olin ennätysajassa jo matkalla kohti koulua, ihanaa kun sai ajella ilman sen kummempaa kiirettä, vilkuilla sivusilmällä pakkasaamun häikäiseviä maisemia. Matkalla vannoinkin, että alan kantamaan kameraa mukanani joka paikkaan, jotta saan taltioitua mm. nuo taianomaiset hetket ennen auringonnousua.
Iltapäivällä kävin hakemassa äitini lähettämän paketin. Äitini oli kyllä varoittanut, että paketti on ISO, mutten ollut todellakaan varautunut niin isoon. En saanut pakettia mahtumaan autoon ja jouduinkin avaamaan sen siinä huoltoaseman pihassa ja jakamaan pienempiin osioihin. Paketti sisälsi mm. äitini keväällä vanerista tekemät linnan ja nukkejen vaaterekin. Lapset olivat todella innoissaan ja riensivätkin heti kotiuduttuamme yläkertaan leikkimään.
Elisan voimisteluharjoitusten jälkeen lähdin pitkästä aikaa lenkille. Ja voi että, se tuntui hyvälle! Minun kotiuduttuani oli mies laittanut lapset nukkumaan ja lähti itse omalle kierrokselleen. Minä kävin pitkässä, kuumassa suihkussa ja olo on mitä mahtavin.




Viikko siis alkoi hyvissä merkeissä ja näillä näkymin jatkuukin niin. Huomenna on edessä mm. reissu Ikeaan ostamaan viimeiset jutut pukeutumishuoneeseemme. Ensimmäiset kaksi kaappia koottiin viikonloppuna, kaksi on vielä koottavana. Kaapeista puuttuu vielä ovet, toinen rekki, yksi laatikko, jne, mutta pikkuhiljaa :)
Toiselle seinustalle valikoitui loppupeleissä Ikean MALM-meikkipöytä. Sitä ja ryijymattoa lähden huomenna hakemaan. Yritän ehtiä ottamaan kuvia kun loputkin tavarat ja vaatteet löytävät paikalleen.

Hyvää alkanutta viikkoa teillekin!

1 comment:

emmi said...

Oon aika kade tuosta pukeutumishuoneesta! Te ootte jaksaneet tosi hienosti pistää taloa kuntoon. Voitko lähettää tännekin innostusta ja extra voimia, josko mekin saataisiin jotain tehtyä täällä asunnossa?

Post a Comment

Kiitos viestistäsi ♥