[Pepparspray]: Our Dressing Room To Be

19 Sept 2013

Our Dressing Room To Be

Tässä se nyt on, meidän dressing room. Aika mahtipontinen nimi pikkuiselle, reilun 8 neliön kopperolle ;)
Ollaan löydetty huoneen historia kokonaisuudessaan tapettia repiessämme. Ensin se on ollut kukallinen, sitten valkoinen, sitten kirkkaan sininen, jossain vaiheessa mintun vihreä. Ja ihan lopuksi se oli tummaa turkoosia ja beigeä, yhdellä seinällä samaa tapettia kuin olohuoneessa oli alunperin mustavalkoisena.

Tästä siis lähdettiin.



Ja tällä hetkellä tilanne näyttää tältä.
Tapetit on revitty monen kerroksen osalta ja seinät odottavat hiontaa ja tasoitusta.

Tuo 'turkoosi' seinä on siis ovelta katsottuna oikealla ja siihen on tulossa vaatekaapit koko seinän leveydeltä. Ikkuna on suoraan ovea vastapäätä ja tuo 'kukkaseinä' jää siis ovelta katsottuna vasemmalle. Siihen on suunnitelmissa sitä meikkipöytää.
Sisustuksellisesti ollaan siis menossa vaalealla linjalla. Ajattelin sekaan lisätä vähän glamouria hopean ja lasin muodossa. Meikkipöydäksi olen suunnitellut valkoista, selkeälinjaista pöytää, esim. Ikean Malm kampauspöytää. Tuoliksi etsin jotain sirompaa ja olenkin täysin rakastunut Kartellin Louis Ghost tuoliin. Aluksi mietin noita ruokapöydän ympärille, mutta mies tyrmäsi ideani täysin. Sittemmin olen löytänyt ruokapöydän ympärille aivan toisenlaiset, aivan täydelliset tuolit, nyt vain odotan vihreää valoa mieheltä. Kun olisi kuulemma vähän akuutimpaakin tarvetta, kuten ne verhot ja olohuoneen matto ;)

Huomenna on edessä koe diabeteksestä. Olen yrittänyt selata muistiinpanojani, mutta insuliinit, glucagonit ja glycogeenit tursuavat jo korvista ulos. Täytyy vielä yrittää jatkaa pänttäämistä, vaikka ulkona paistava aurinko houkuttelisi kyllä lenkillekin.

Aurinkoista torstai-iltaa ystävät!

 Terveisin, Suvi

P.S. Sain kyselyitä edellisen postauksen virkattuun tauluun liittyen. Taulu on äitini käsialaa ja yritänkin viikonloppuna saada kirjoitettua jotain ohjeistusta siihen kuvineen kaikkineen!




3 comments:

MINNA said...

Ihanan tapetin valitsitte pukeutumishuoneeseen. ♥

Unknown said...

Hihi, tuo tapetti on siis se vanha joka revittiin pois. Omaan makuuni aivan liian voimakaskuvioinen ja täysin väärän värinen :)

Unknown said...

Lisäsin vielä kuvatekstit hahmottaista helpottamaan. Luettuani tuon itse läpi, tajusin, että olipa taas tosi epäselvästi kirjoitettu :)

Post a Comment

Kiitos viestistäsi ♥