TOINEN TODELLISUUTENI

Kietouduin syvemmälle viittaani. Katselin varjoja nuotion kajon ulkopuolella. Hän tulisi. Hänen olisi tultava takaisin! Olin istunut hangessa jo monta tuntia. Ainakin siltä se tuntui. Haava reidessäni oli lakannut vuotamasta, mutta sitä särki yhä. Join viimesen tipan kädessäni olevasta pullosta. Kirkkaan sininen liemi poltti kurkkua, mutta se veisi kivun pois hetkeksi.

Katselin taas ympärilleni. Hänen olisi tultava! Hetken kuluttua kuulin hiljaista puhetta, joka lähestyi. Kyyristyin viittani suojaan, muodonmuutos saisi haavan taas vuotamaan. Riemastuin tunnistaessani äänet; Chadar ja Dacétos. Nousin istumaan ja tähystin äänien suuntaan.
"Gnia!" Dacétos huudahti minut nähdessään.
Chadar oli haavoittunut. Hän piteli kylkeään tuskan hiki otsalta valuen.
"Mitä tapahtui?" kysyin auttaessani Dacétosta laskemaan Chadarin viereeni makaamaan. Chadar irvisti tuskasta.
"Niitä oli enemmän kuin luulin", Chadar ähkäisi Dacétoksen laskiessa kätensä haavalle. Kämmenen alta alkoi kajastaa valoa. Chadar ei inahtanutkaan koko parannuksen aikana. Dacétos oli parempi kuin minä. En ollut koskaan ehtinyt harjoittaa omia taitojani.
"Nyt se on kuin uusi", Dacétos mutisi ja vilkaisi sitten minua. "Sinun vuorosi?"
Nyökkäsin nolona. Dacétos laski kätensä reidelleni. Näin valon välähdyksen ja tunsin viileän tuulahduksen. Haava oli poissa.
"Vahinko etten ole räätäli", Dacétos sanoi. "Noiden housujen korjaamiseen tarvitset yhden."
"Kiitos, eiköhän tämä tästä, olikin jo aika hankkia uudet", sanoin ja vedin viitan housuissa olevan palkeenkielen suojaksi. Dacétoksen ei tarvinnut sanoa mitään amatöörimäisistä parantajan taidoistani. Tiesin hänen paheksuvan, ettei minun kärsivällisyyteni riittänyt niiden vahvistamiseen.

Chadar oli noussut istumaan ja kaivanut laukustaan juotavaa. Dacétos kaivoi pienen lääkepullon esiin.

Istuimme hiljaa. Ainoat äänet olivat tuulen humina puiden latvoissa ja ylempänä rinteellä huhuilevan tunturipöllön ujellus. Chadar nosti viittansa hupun vihreiden hiuksiensa suojaksi. "Emme me voi tässä koko yötä istua", hän sanoi ja nousi.

"Olet oikeassa", nyökkäsin ja keräsin tyhjät pullomme laukkuuni.
"Parempi varmaan jatkaa metsässä, pienempi mahdollisuus, että meidät huomataan", Charar sanoi ja vihelsi. Valtavan kokoinen harmaa tiikeri ilmestyi hänen vierelleen ja Chadar kapusi sen selkään. Minä ja Dacétos kutsuimme omat ratsumme, minä valkoisen tiikerin ja Dacétos harmaan oinaan, nousimme selkään ja lähdimme Chadarin perään kohti Rauta-Ahjoa.

Lumi pöllysi ratsujemme takana, meidän saavuttaessamme puurajan. Edessä häämötti kuitenkin vartijatornin valot, kannustimme ratsumme kovempaan laukkaan, meidän ylittäessämme järven. Jään liukkaudesta huolimatta ratsumme matkasivat tasaisesti.

Vartijatornin kääpiöt eivät pysäyttäneet meitä nähdessään edellä laukkaavan Chadarin nostavan hupun päästään. Yöhaltijoiden ulkonäöstä ei voinut erehtyä. Dacétos ja minä nyökkäsimme tervehdykseksi ja ratsastimme Chadarin perässä vuoren seinämään louhittua tietä pitkin, kohti ylempänä rinteellä loistavia lyhtyjä kohti. Nousimme yhä ylemmäs, kaupungin portti oli hakattu yli puolen kilometrin korkeuteen. En tiennyt tarkkaa syytä, mutta oli varmasti helpompi puolustautua vihollisilta, kun ylös vei vain yksi kärrypolun levyinen tie.

Portin molemmin puolin seisoi kaksi soturia, pukeutuneena Liittouman väreihin. He eivät liikahtaneetkaan meidän ratsastaessamme ohi. Epäilin joskus, että kaupunkien vartijat olivat vain hyvin taottuja patsaita, kunnes näin ensimmäisen hyökkäyksen Myrskytuulen kaupungissa. Patsaat tuskin olisivat juosseet yhtä vauhdikkaasti tai käyttäneet aseitaan yhtä ketterästi...