Tänään on isi touhunnut kotona; imuroinut, pessyt lattiat ja pessyt pyykkiä. Elisa tietysti tahtoi osallistua kaikkeen toimintaan. Imurointi sujui oikein mallikaasti, tosin vain yhdestä kohtaa; imuroidessa kun on hyvä nähdä itsensä peilistä koko ajan! Vartin peilailun jälkeen annoin Elisalle harjan ja pölyhuiskan, jotta isä pääsee jatkamaan imurointia.
Käydessäni kaupassa olivat he pesseet lattioita. Isän mennessä avaamaan olohuoneen ikkunaa urakan päätteeksi, kuuli hän loiskahduksen keittiöstä. Elisa oli päättänyt huuhdella lattian vielä toiseenkin kertaan ja väljällä vedellä! Kaatoi koko oman pienen Vileda-ämpärillisensä keittiön lattialle.
Perunoiden pesukin sujuu paljon mielenkiintoisemmin kun on pikkuinen apuri mukana, sen sai isä huomata. Isän kuoriessa, Elisa harjasi tiskiharjalla ja huuhteli juoksevan veden alla. Lopputulos: kuoritut perunat ja hyvin huuhdeltu tyttö!
Tämän peruna episodin jälkeen aloin valmistaa lohinyyttejä. Lohipalan päälle tulee tillin ja mausteiden lisäksi sitruunan viipaleet. Ja arvata saattaa, mitä tapahtui seuraavaksi. Ainakin sain tallennettua hauskoja ilmeitä..
No comments:
Post a Comment
Kiitos viestistäsi ♥