[Pepparspray]: December 2013

14 Dec 2013

Leikkiä ikä kaikki




Kahdessa kerroksessa on se hyvä puoli, että lelut pysyvät suurimmaksi osaksi yläkerrassa. Välillä kuitenkin saattaa joku leikki kulkeutua alakertaankin, varsinkin lego-rakennelmia tullaan esittelemään ahkerasti.
Yläkerta myös mahdollistaa leikkimisen keskeytyksettä, vanhassa asunnossamme huoneen ohi kulkeminen saattoi häiritä keskittymistä ja leikki jäi kesken. (Emme tykkää ajatuksesta, että lapset leikkivät suljetun oven takana.)
Nyt lapset saattavat viettää yläkerrassa tunteja yhdessä leikkien. Asiaan vaikuttaa varmasti myös tämä muu tila. Nyt on mahdollista vetäytyä omiin leikkeihinsä, lähteä ulos omien kavereidensa kanssa tai ihan vaikka yksin omalle pihalle. Kun se sisarus ei ole siinä iholla koko aikaa, sujuu yhteiselokin huomattavasti mukavammin.
Elisa sai tänne muuton myötä ison määrän uusia kavereita ja välistä onkin päiviä, että tyttöä näkee kotona vain ruoka- ja nukkumaanmenoaikaan. Reviiriksi on toistaiseksi rajattu tämä meidän asuinalueemme ja näin saa ollakin muutaman vuoden.
Willalla ei vielä niin omia kavereita ole, joskus lähtee Elisan mukaan ulos, mutta ei saa poistua tältä meidän kadunpätkältämme. Mikä tietysti vaikeuttaa yhteisleikkejä, kun muut lähtevät kesken leikin kauemmas. Mielikuvitusta kyllä riittää ja keksii leikkejä hienosti itsekin. Pari viikkoa sitten vietti tunteja postelijooni-leikin parissa; kävi sisällä piirtämässä kuvia ja toimitti niitä naapureiden postilaatikoihin bobbycarillaan edestakaisin kadunpätkäämme ajaen :)

Nyt minä jatkan vielä hetken neulomista ennen nukkumaanmenoa. Ajattelin saada aikaiseksi anoppi-puolelle sukat joululahjaksi, mutta kun aikaa neulomiseen on vain muutama hassu minuutti päivässä, valmistuvat nuo hyvinhyvin hitaasti.

Rentouttavaa lauantai-iltaa!

P.S. Tuo kuvissa vilahteleva taso on alunperin Jyskistä, *tämä* Mies maalasi sen valkoiseksi *klik*, eikä sitä enää samaksi kaapiksi tunnista :)
Seuraava maalausprojekti on ruokapöytämme, siitäkin tulee yllätysyllätys valkoinen. Sen toteuttaminen jää kuitenkin ensi vuoden puolelle, kuten meidän makuuhuoneemmekin. Suuremmat remontit on päätetty jättää joulun ajaksi tauolle, jotain pientä ollaan vain ripusteltu seinille (verhotanko, tauluhylly, peili jne).

8 Dec 2013

2:a advent



Minun piti kuvata teille askarteluvalmisteluita torstaina ja itse askartelua perjantaina. Tänne saapunut myrsky laittoi kuitenkin suunnitelmat uusiksi ja istuin koko torstai-illan sohvalla sydän kurkussa kuunnellen astioiden kilinää kaapissa. Mitään ei onneksi rikkoutunut, jotain irtonaisia tavaroita sai käydä nostelemassa takaisin paikalleen.
Perjantain askartelut onnistuivat hienosti, lapset tekivät mitä mielenkiintoisempia viritelmiä aina paukkukarkeista joulukuusiin. Tällaisia askartelupäiviä pitää ehdottomasti järjestää useammin ja mietimmekin, että ainakin tästä jouluaskartelusta pitää tehdä joka vuotinen perinne :)
Tänä aamuna heräsimme lumisateeseen, sitä ehti maahan saakka yli kymmenen senttiä, mutta iltapäivällä alkanut vesisade teki siitä loskamössöä. Lapset ehtivät kuitenkin ulkoilla pari tuntia ennen sitä ja parkkipaikallemme nousi monta lumiukkoa.
Nyt mies on paistamassa pannareita jälkiruuaksi, minä lähden kattamaan pöydän!

Rauhallista sunnuntai-iltaa!


4 Dec 2013

Joululahjavinkki lapsille

Täällä kiertää koululaiset lokakuussa joululehden kanssa. Joululehti on eräänlainen katalogi, josta halukkaat voivat tilata erilaista tavaraa; aina keittiöesineistä elokuviin ja leluihin. Käsittääkseni tällä kartutetaan luokan retkikassaa.
Olemme viimeksi tilanneet jotain vielä Suomessa asuessamme, mutta tänä vuonna ovemme taakse lehden kanssa ilmestyi Elisan koulukummi, emmekä raaskineet kieltäytyä. Tilasimme Elisalle DVD-elokuvan ja Willalle paperilennokkikirjan. (Paperilennokkikirjasta meillä oli ennestään jo kokemuksia, kirjoitinkin niistä täällä.)
Tämä tänään saapunut kirja on vähän pienempi kooltaan ja paperi on ohuempaa sekä mattapintaista.
Papereita on kymmeniä eri kuvioisia ja taittelumalleja neljä. Mallit ovat yksinkertaisempia kuin aikaisemmassa kirjassamme ja ohuempi paperi teki taittelemisesta helpompaa. Itse taittelin kirjaimmellisesti vasemmalla kädellä, kun autoin lapsia ja oikea käsi työsti samalla jauhelihapihvitaikinaa ;)
Edit: Näiden tekemiseen ei myöskään tarvita saksia niin kuin aikaisemman kirjan kanssa!





Perjantaina on luvassa vähän jouluisempaa askartelua kun muutama ystäväni lapsineen saapuu meille askartelemaan. Luvassa on glögiä, pipareita ja joululauluja. Ja kun kahdeksan 1-6 vuotiasta toimii saksien kanssa, on luvassa varmasti myös muutamat sydämentykytykset!

Nyt minä jatkan Willan Angry Birds pipon viimeistelyä ja avaan telkkarista Animal Planetin.
Huomiseen!

2 Dec 2013

Pukeutumishuonetta




Meidän pukeutumishuone alkaa vaikuttaa jo asuttavalta. Vielä on pientä hienosäätöä jäljellä, kuten isompi matto (peittämään tuota hirvittävän kellertävää parkettia), verhot ja uusi tuoli. Seinille jotain taulujen tapaista. Lamppu(ja).
Nappaan paremmat kuvat laajiksella seuraavalla kerralla. Mutta toinen seinusta, noin kolmen metrin pätkä, on nyt pelkkää peiliä. (Alimmainen kuva vasemmalla on otettu peilin kautta.)
Aluksi kauhistuin kun oltiin asennettu viimeisetkin ovet, että ei siitä tullutkaan hyvä. Ovet jotenkin pienensivät huonetta entisestään. Nyt parin viikon totuttelun ja pienen sisustelun jälkeen alkaa kuitenkin tuntua paremmalta ja ovet saavat jäädä ainakin siihen saakka, kunnes niille olisi paikka jossain muualla. Mies meinaan ilmoitti, että jolleivät ne kelpaa niin sitten heitetään pois, hän ei kuulemma ala moisia nurkissa säilyttelemään tulevaisuuden varalle ;)

Eipä tänne muuta.

Hyvää alkanutta viikkoa!