[Pepparspray]: November 2013

22 Nov 2013

Kurkistus Elisan huoneeseen

Lasten siivottua huoneensa, siirtyivät he leikkimään Willan puolelle,
joten käytin tilaisuutta hyväkseni ja napsin nopeat kuvat Elisan huoneesta.






21 Nov 2013

Torsdagar


Torstaisin syödään pikaruokaa. Jotain minkä valmistamiseen menee korkeintaan 30 minuuttia. Tänään se oli tacoja. Me syödään yhdessä, koko perhe, joka päivä. Poikkeuksia on harvoin.

Suoraan ruokapöydästä lähtee Elisa isänsä kanssa jäähallille. Elokuussa alkaneet luisteluharjoitukset tekivät ennen niin leppoisista torstai-illoistamme hyvinkin aktiivisia. Willakin aloitti, mutta kaksien harjoitusten jälkeen totesimme, että saa odottaa vielä, ensi vuonna sitten suoraan jääkiekko-kouluun.
Vähän harmittaa, ettei täällä jäädytetä ulkokenttiä kun jäähallin yleisöluistelukin on vain viikonloppuisin, kaksi tuntia kumpanakin päivänä. Siellä ollaankin vietetty viikonloppu-iltapäivät melkein joka viikko.

Minä pääsin lenkille miehen ja Elisan palattua. Palattuani olivat lapset iltapalalla ja suihkun jälkeen ehdin vielä mukaan kuuntelemaan iltasatua.
Pikainen siivouskierros, tavarat paikoilleen ja astiakoneen täyttö. Hiukan ennen yhdeksää lähtee mies kavereineen pelaamaan sählyä. Suurimmalla osalla kavereista on myös pieniä lapsia, joten tuo 21-22:20 halliaika on aivan täydellinen. Muidenkin kotona suhtaudutaan pelaamiseen varmasti huomattavasti myönteisimmin, kun mies on ensin auttamassa lapset nukkumaan ;)


 Maidottomia ja munattomia kuppikakkuja tiistailta.


Huomiselle on luvassa vapaa-päivä lapsillekin, päivällä siivotaan ja illalla on luvassa jo perinteeksi muodostunut  lautapeli-ilta. Elämä alkaa löytää taas ne tutut rytmit ja rutiini-ihmisenä tunnen ihanaa rauhallisuutta. Tästä on hyvä startata joulun odotukseen!

Hyvää loppuviikkoa!

11 Nov 2013

Näin voi alkaa vain hyvä viikko

Ohjelman täyteisen viikonlopun jälkeen startattiin uuten viikkoon hyvillä mielin. Herättiin koko poppoo samasta sängystä, lapset ovat olleen yskäisiä ja nukkuneet huonosti, vaeltaneet vuoron perään meidän sänkyymme harva se yö. 5:55 soitti kelloradio, löhöttiin sängyssä 6:15 saakka, jolloin miehen oli pakko nousta ehtiäkseen seitsemäksi töihin. Minä ja lapset vietettiin rauhallinen aamu, Elisa vietiin vapaa-ajankerhoon 7:30 ja heti sen perään Willa päiväkotiin.
Olin ennätysajassa jo matkalla kohti koulua, ihanaa kun sai ajella ilman sen kummempaa kiirettä, vilkuilla sivusilmällä pakkasaamun häikäiseviä maisemia. Matkalla vannoinkin, että alan kantamaan kameraa mukanani joka paikkaan, jotta saan taltioitua mm. nuo taianomaiset hetket ennen auringonnousua.
Iltapäivällä kävin hakemassa äitini lähettämän paketin. Äitini oli kyllä varoittanut, että paketti on ISO, mutten ollut todellakaan varautunut niin isoon. En saanut pakettia mahtumaan autoon ja jouduinkin avaamaan sen siinä huoltoaseman pihassa ja jakamaan pienempiin osioihin. Paketti sisälsi mm. äitini keväällä vanerista tekemät linnan ja nukkejen vaaterekin. Lapset olivat todella innoissaan ja riensivätkin heti kotiuduttuamme yläkertaan leikkimään.
Elisan voimisteluharjoitusten jälkeen lähdin pitkästä aikaa lenkille. Ja voi että, se tuntui hyvälle! Minun kotiuduttuani oli mies laittanut lapset nukkumaan ja lähti itse omalle kierrokselleen. Minä kävin pitkässä, kuumassa suihkussa ja olo on mitä mahtavin.




Viikko siis alkoi hyvissä merkeissä ja näillä näkymin jatkuukin niin. Huomenna on edessä mm. reissu Ikeaan ostamaan viimeiset jutut pukeutumishuoneeseemme. Ensimmäiset kaksi kaappia koottiin viikonloppuna, kaksi on vielä koottavana. Kaapeista puuttuu vielä ovet, toinen rekki, yksi laatikko, jne, mutta pikkuhiljaa :)
Toiselle seinustalle valikoitui loppupeleissä Ikean MALM-meikkipöytä. Sitä ja ryijymattoa lähden huomenna hakemaan. Yritän ehtiä ottamaan kuvia kun loputkin tavarat ja vaatteet löytävät paikalleen.

Hyvää alkanutta viikkoa teillekin!