[Pepparspray]: March 2010

29 Mar 2010

ARVONTA

Blogini täytti helmikuussa 2 vuotta!
Piti järjestää arvonta silloin, mutten kaikilta kiireiltäni kerennyt. Haluaisin tietää mikä täällä on ollut mielenkiintoista ja mikä vielä kiinnostaisi.
Palkinnoksi on jotain itse tehtyä, voittajan toiveiden mukaan.
Arvonta suoritetaan 14.4.



(Piti laittaa tähän alle joku kuva, mutta eipä näytä bloggerin kuvien lisäys toimivan juuri nyt)

KUVIA TAAS








28 Mar 2010

KESÄKIUSAUS

Pilkkua, nappia, rusettia, raitaa
Toppia, mekkoa, shortsia ja paitaa.
Koostua näistä ne meidän kesävaatteet taitaa.




Ompelukone huutaa päivin ja öin. Uuden yskänlääkkeen piristävät ainesosat pitävät hereillä yötkin. Ideoita on ja niitä toteutetaan kunnon mukaan. Aika kasa on jo valmiina. Enemmän ja parempia kuvia sitä mukaa, kun jaksan vaatteita silitellä ja keksin jonkun tarpeeksi houkuttelevan lahjuksen mallilleni, jotta pukisi edes yhden päälleen. Kehuu kyllä; "Bra mamma!", mutta päälleen ei laita. No, onhan ne kesävaatteita, ei niitä vielä kuulukaan pitää.
Kiitos paranemistoivotuksista. Ehkä tämä tästä. Joskushan sen on pakko?


ILOISTA PÄÄSIÄISVIIKKOA!

26 Mar 2010

ÄLLÖTYS VAROITUS


Hengissä ollaan!
On vain ollut kiirusta. Ensin Willan ristiäiset, sitten Suomen-reissu ja sieltä palattua olemme sairastelleet vuorotahtiin, yhdessä, erikseen ja limittäin. Tässä tämän hetkinen check-lista:

3x silmätulehdus.....................................................
1x korvatulehdus....................................................
1x poskiontelontulehdus........................................
2x yleistä tukkoisuutta...........................................
1x kunnon flunssa....................................................
2x pientä köhää......................................................
1x kolmen viikon keuhkoja ravisteleva yskä.........
2x kuumetta.............................................................


Ironiseksi asian tekee se, että vain minä ja lapset ollaan sairastettu. Mies, joka yleensä kerää kaikki pöpöt, on ollut terve kuin pukki. Ja siitähän tuo jaksaakin huomautella.
Tällä hetkellä isointa osaa näyttelee oma poskiontelontulehdukseni ja yskäni. Sekä Willan silmätulehdus. Minulla ja Elisalla on se myöskin, muttei läheskään niin rajuna kuin pojalla. Tiistain päiväunien jälkeen odotti tällainen näky: 



Nyt silmät ovat jo aavistuksen verran paremmat. Silmätippoja kolmen tunnin välein. Koko poppoolle. Elisa haluaa auttaa, pitää Willan päästä kiinni minun raottaessa silmiä. Tämän jälkeen odottaa mitä huvittavin näky: Elisa pitelee omaa päätään, minun raottaessa hänen silmiään. Äidin pikku apulainen
Tänään sain antibiootit, ehkä viikonloppuna jo helpottaa. "Onnekseni" Elisakin on kipeänä, tässä tilassa en jaksaisi yhtään ylienergistä lasta. Tuijottelee kanssani piirrettyä sohvalla ja pikkuveljen kiusaaminenkin on nyt jäänyt vähemmälle. Miehellä on niin kiire töissä, ettei voi olla pois. Ei kuitenkaan jää ylitöihin, vaikka siihenkin olisi kuulemma tarve.
Pyykit odottavat pesijäänsä, astiat kertyvät tiskipöydälle. Mies oli kuitenkin siivonnut tänään illalla, minun istuessani päivystyksessä kolme tuntia. Vihdoin lääkärin luo päästyäni, hän kysyi tarvitsenko sairauslomaa. Tottahan toki, mutta millä kaavakkeella anotaan sairauslomaa Äitiydestä?


P.S. Kiitos kommenteista, vastailen niihin heti kun olo helpottaa.