[Pepparspray]: September 2009

27 Sept 2009

YKSIN KOTONA


Jättivät minut yksin kotiin, monta tuntia hiljaisuutta ja rauhallisuutta.
Pitihän se käyttää hyödyksi.
Kirpparilta ostettu fleece-peitto sai uuden elämän hupparin muodossa.
Kuvien värit ovat vääristyneet, kellertävästä valaistuksesta johtuen.
Todellisuudessa väri on viininpunainen.
Eteen olisi ohjeen mukaan tullut tasku, en vain tykännyt ideasta. Vielä.
Yritän miettiä mitä muuta siihen sopisi.
Viikon päästä siinä varmasti on se tasku, kun en muutakaan keksi.

25 Sept 2009

AMPPARIHOUSUT

Ompelu-inspiraatio on ollut täysin kadoksissa viime aikoina. Jotain olen saanut valmiiksi, mutta en ole jaksanut ottaa kuvia, jotkut ovat vielä kesken ja suurinosa vielä päänsisällä hautumassa. Ideoita olisi, mutta energiaa niiden toteuttamiseen ei ole ollut.
Nyt kuitenkin EBBA:n ompelemista housuista innostuneena kokeilin ommella collegea. Elämäni ensimmäistä kertaa. Ei se kovin vaikeaa ollut, mutta ommel ei kyllä mene ihan raidalleen. Onneksi housuissa on kuminauhat vyötäröllä ja lahkeissa, joten pienet virheet jäävät ryppyihin piiloon.



Kummitätini lähetti äidilleni kassillisen kankaita kuullessaan ompelu-innostuksestani. Tämä ihanuus löytyi sieltä. Vaaleanpunaisen mekon kanssa ne tuskin sopivat, mutta ehkä vastaan tulee vielä kangas, josta saan tehtyä housuihin passaavan paidan.

En silti ole vielä ihan varma, onko tämä retroilu meidän juttumme. Ihmettelen housuja ensin jonkun aikaa ja ilmoitan sitten. Tykkään kyllä retrovaatteista, mutta jotenkin ne näyttävät oudolta Elisan päällä. Ehkä se on vaan tottumiskysymys; näyttihän tuo vähän aikaa sitten oudolta housuissakin...

11 Sept 2009

MERIHARAKKA


Tämän vartalo on ollut valmiina jo pari kuukautta.
(Musta kangas miehen vanha kauluspaita,
valkoinen kirpputorilta löydetty pöytäliina)
Nyt vasta sain aikaiseksi lisätä jalat ja nokan, sekä maalata ne.
Ihan kivahan siitä tuli. Pääsee asustamaan miehen äitipuolen ikkunalle.

7 Sept 2009

ISO TYTTÖ

Hasselbackendagen.
Luvassa kaikkea hauskaa, tyttö ei vaan vielä sitä tiedä..


Hasselbackendagen. Taustalla Lucas-setä.
Valitettavasti sää ei ollut puolellamme,
puolen tunnin kuluttua alkoi sataa kaatamalla.


Uutta sänkyä testaamassa.
Pinnasänky tarvitaan pikkusisarukselle parin kuukauden kuluttua.
Ongelmia vaihdosta ei ole vielä tullut.
Aamuisin on ihana kuunnella paljaiden jalkojen tepsutusta meidän makuuhuoneeseen.


Ihan oikeana syntymäpäivänä.
Koska juhlat juhlittiin vasta viikonloppuna,
valmisti Elisa papan avustamana valkosuklaamoussea kakkua korvaamaan.

VIHDOIN JA VIIMEIN...

...sain itsestäni irti ja kävin kuvat läpi viimeisen kuukauden ajalta. Kuten aiemmin kirjoitin, kuukauteen mahtuu paljon kaikkea; kävimme mummolassa, Elisa aloitti päiväkodissa (vain 9h viikossa tosin) ja syntymäpäivät juhlittiin pariinkin otteeseen. Tähän päälle kaikki tavalliset arkihommat niin kalenteri on aika täynnä.


Retki Kupittaalle.
Patsaat näyttivät edelleen samanlaisilta, mitä omassa lapsuudessani.



Ylös ylös ylös.


Tunneli.

Vihdoinkin sopivan kokoiset välineet!


Kukka!


Lintupuistossa ruokittiin lintuja...


...vaikka suurinosa menikin omaan mahaan.


Silti jäi tilaa jäätelölle.


2-vuotiskuva omalla puulla.
Tällä kertaa ei hymyilyttänyt.
Takana näkyy naapurin rakennustyömaa.


Samalla juhlittiin Eeva-tädin ja Jarkon kihlajaisia.


Pohjanmaan kautta!