[Pepparspray]: HUUTO

8 Jul 2009

HUUTO


Kävin vielä illalla kurkistamaan paikalliseen ompeluliikkeeseen, jossa en ole vielä käynyt. Tarkoituksena oli ostaa ompelukoneeeseeni öljyä, mutta nurkassa näin kyltin REA! Ja siitä se sitten lähtikin. Kolme koria pullollaan erivärisiä PILKKUkankaiden paloja. Meinasin revetä liitoksistani ja syöksyin penkomaan. Löytyihän sieltä sitten vähän kukikastakin. Vaaleanpunaista tai punaista ei ollut, mutta eipä tuo tuntunut haittaavan.. Sininen ja ennen kaikkea turkoosi alkaa tehdä tietään tytön vaatekaappiin. Keväällä kummastelinkin, kun kaupassa valitsin vaaleanpunaisen ja turkoosin väliltä ja päädyin turkoosiin! Mieskin kummasteli silloista ostostani, luuli alkuun, ettei väri vaihtoehtoja ollut...

Tekisi vielä mieli tänään jokin ompelus aloittaa. Syksyllä alkavaa päiväkotia ajatellen vaatekaappi kaipaisi ehkä housuja, mekkojen lukumäärää en enää edes uskalla laskea kun toukokuussa se oli jo 40 paikkeilla. Housuja on huomattavasti vähemmän ja osa alkaa jo jäädä pieneksikin. Mekot ovat siitä kiitollisia, että ne menevät pitkään. Viime kesäiset, jo lyhyeksi jääneet, mekot toimivat nyt tunikoina, alle vaan legginssit tai shortsit.


Elisan temperamentti tuntuu vain kasvavan pituuden mukana. Miehen pikkuveljen ollessa kylässä huomasimme, ettei Elisa halua jakaa tavaroitaan. Heti kun Lucas koski johonkin, Elisa halusi sen välttämättä itselleen. Kieltäessämme häntä ottamasta sitä, alkoi huuto. Tämä draamanäytös ottaa yleensä paikkansa keittiössä, tarkemmin sanottuna keittiön nurkassa. Se kestää vaihtelevasti viidestä minuutista puoleen tuntiin, riippuen siitä mikä harmin aihe on.
Tänään Elisa penkoi pakastinta, tarkoituksenaan syödä mehujää. Kielsin häntä ja pyysin sulkemaan oven. "Nej!" Penkominen jatkui. Kielsin uudelleen. "NEJ!" Lopulta siirsin tytön kauemmas ja suljin oven itse. Selitin, että ruoka on kohta valmista, sen JÄLKEEN voit saada mehujään. Ja siinä se tuli. Yksi sanoista joka laukaisee huudon: jälkeen. Toinen on odota ja tietysti kaikki kieltävät sanat Ei, Nej, Jajja jne.

Toivomme, että tämä olisi jo sitä kuuluisaa uhmaa, muuten olemme kyllä kohta hukassa...



2 comments:

S said...

Ihana tyittupää!<3

Ja todella kuniita kankaita.

Näköjään löytyy ainakin yski mekkohullu itseni lisäksi, sillä meillä on useita kymmeniä mekkoja Nöpöllä=)

Niinu said...

Ihania kankaita!
Missä mun tuollainen tsäkä viipyy?!
Ja tuittupää vasta söpöltä näyttääkin,harmi kun ei ääni kuulu...:)
Aikansa kutakin,uhmaakin,se tulee ja menee,ainakin oman kokemukseni perusteella.Siis tulee ja menee ja tulee ja menee...:)

Post a Comment

Kiitos viestistäsi ♥