[Pepparspray]

16 Aug 2012

Omenapuu



Tultiin eilen kotiin. Oli ihana reissu, mutta on se niin ihana olla taas kotonakin. Aamu on sujunut kotitöiden merkeissä, papan päästyä töistä suunnataan rannalle.

Huomenna meillä on täällä 5-vuotias. Varsinaiset syntymäpäiväjuhlat siirrettiin ensi viikolle, tälle viikolle kun jäi niin vähän aikaa. Huomenna käydään kuitenkin hakemassa lahja, jota on toivottu jo kolmen vuoden ajan. Mahtaakohan rohkeus riittää?

Nauttikaahan lämmöstä niin kauan kun sitä riittää!

14 Aug 2012

Raitisilmamyrkytys



Eilen sai monesta blogista lukea arjen alkaneen. Me vielä lomaillaan.
Omenapuun alla olevalle pöydälle kerättiin kukkakimppu.
Auringonpaiste jatkuu ja me nautiskellaan!

13 Aug 2012

Majamäen Eemeli







Mummolassa ulkoillaan. Ihan koko ajan. Iso piha mahdollistaa monia puuhia. Willan lempparia on turha kysellä, se on tietysti ruohonleikkurilla ajo ukin kanssa. Ja kun sillä ei ajeta, sitä "korjataan" varikolla.
Elisalla on grillin vieressä ulkokeittiö. Siellä valmistuu niin omenasalaatti kuin raparperikääryleet. Pitäneekin kuvata noita herkkuja teille ;)

Aurinkoa maanantaihinne!



12 Aug 2012

Terveisiä mummolasta!





Tämä karvakasa on vanhempieni cavalier-vanhus. Me ollaan sitä täällä paijattu.
Ollaan tehty kaikkea muutakin kivaa, kuviakin on iso kasa, laitan niitä kunhan ehdin.
Hyvää alkavaa viikkoa!

Suvi, Elisa ja Willa

4 Aug 2012

Myspys



Tänään ollaan otettu rennosti.
Torkahdin sohvallekin.
On ollut vähän harmaata ja sateista.
Täydellinen ilma käpertyä sohvan nurkaan torkkupeiton alle.
Hyvä kirja, iso kupillinen teetä.
Paahtoleipä marmeladilla.
Lauantai ♥


Rentouttavaa lauantai-iltaa!


3 Aug 2012

Viimeistä viedään




Tänään on virallisesti papan viimeinen lomapäivä; työt alkavat maanantaina.
Sen kunniaksi annoimme papan nukkua pitkään ensimmäisen kerran neljään viikkoon.
(Joku muu nimeltä mainitsematon on röhnöttänyt sängyssä sinne yhdeksän, kymmenen kieppeille melkein joka päivä...)
Me muut emme näin helpolla luovuta vaan lähdemme maanantaina mummolaan hemmoteltaviksi.
Pienen jännitysmomentin toi eilinen, kun tajusin henkilökorttini vanhenevan 9. elokuuta! Onneksi Finnairin sivuilta löytyi tieto, että heidän Suomen ja skandinavian välisillä lennoillaan matkustusasiakirjaksi käy myös ajokortti. Huh, mikä helpotus! Olin jo varautunut juoksemaan lähimmälle poliisiasemalle.

Elisa on jo kohta viikon laskenut päiviä. Kolme yötä vielä. Tänään löytyi mixmaxista viiksekäs mies, ilmoitti sen olevan ukki. Samaan hengenvetoon ilmoitti ikävöivänsä mummoa. Ja totesi taas, että on vielä kolme yötä jäljellä.
Niin, että terveisiä vaan mummolaan; me tullaan kolmen yön päästä!



1 Aug 2012

Lelulaatikot järjestykseen






Tuli tänään leikin tiimellyksessä mieleen, että voisin teillekin vinkata noista Rice DK:n pikkupurkeista.
Ostin noita paikallisesta sekatavarakaupasta keväällä ajatuksella, että ovat kivoja pikkupurkkeja lasten keittiöleikkeihin. Siitä parin viikon päästä kirosin playmobilelaatikolla (Ikean Dröna), kun kaikki pikkutilbehööri oli aina siellä pohjalla eikä järjestyksestä ollut tietoakaan. Koko leikki-into (niin minun kuin lastenkin) meni siinä, kun yritti etsiä tavaroita. Ja siinähän ne purkit nököttivät tyhjinä hyllyn reunalla, odottaen keittiön ja keittiötavaroiden paluuta lelujäähyltä vintistä.
Ratkaisu oli täydellinen! Purkit ovat juuri oikean kokoisia, että saa järjestettyä pikkutavaroita vähän omiin lokeroihinsa ja ne voi sitten viskata laatikkoon, järjestyksestä murehtimatta.
Samanlaiset purkit hommasin myös barbielaatikkoon ja pitänee noita kai myös hommata siihen ihan alkuperäiseen tarkoitukseenikin :D

Terveisin,